Kaupungin ilotulituksessa syntyvät roskat siivotaan kunnolla 1.1. valoisaan aikaan. Heti ilotulituksen jälkeen kerätään näkyvimmät roskat pois.
Jyväskylän kaupunki ei järjestä vuoden vaihtuessa uudenvuoden juhlaa, mutta perinteinen ilotulitus kuitenkin nähdään. Ilotulitus esitetään samalta paikalta kuin muutamana viime vuonna. Ilotulituksen toteuttaa Suomen Pyrotekniikka Oy.
– Paikka jo pakottaa, että pitää käyttää isokokoisempia tähtipommeja. Käytämme korkealle nousevia tuotteita, että efektit ylipäänsä näkyvät. Paras paikka on katsoa ilotulitusta keskustasta, Lutakosta ja Mäki-Matin suunnasta. Näytöksen kesto on noin viisi minuuttia, pyroteknikko Timo Ruokolainen kertoo.
Ilotulituksissa on yleensä teema. Ruokolainen ei tee näytöksen lopetusta tänä vuonna samoilla efekteillä kuin aikaisemmin.
– Viime vuonna oli Jyväskylässä glitter-tyylinen lopetus ja nyt on krosette-tyylinen, jossa efekti jakautuu taivaalla useampaan osaan. Ne ovat erikokoisia ja efekti itsessään on pitkäkestoinen. Efekti kestää useita sekunteja, Ruokolainen kuvailee.
Hän jatkaa, että ilotulituksissa panostetaan lopetukseen.
– Finaalia ennen on tavallaan semifinaali ja finaali on mahdollisimman näyttävä. Olemme käyttäneetkin sanontaa, että katsojille ei jää viimeisistä tuotteista epäselväksi, että näytös päättyy siihen. Tänä vuonna on sää pieni haaste. Tämän hetken ennustuksissa sää ei ole paras mahdollinen. Jos on kova tuuli, se vähän rikkoo kuvioita. Jos on mittari plussalla ja sumua, ammutaan korkealle nousevat tähtipommit tavallaan pilviin. Pieni pakkanen ja tuuli on paras sää ampua ilotulitusnäytöksiä.
Viiden minuutin ilotulituksen päästöt vastaa Ruokolaisen mukaan yhden puusaunan lämmitystä. Ammatti-ilotulitus vähentää myös yksityisten ilotulituksia, kun he tulevat katsomaan esimerkiksi kaupungin tarjoamaa näytöstä.
– Ilotulitus vetää aina runsaasti yleisöä, koska se on taiteen yksi muoto. Ilotulitus tuottaa katsojille elämyksiä.
Jyväskylän ilotulituksen toteuttaa kolme pyroteknikkoa ja alueella on useita järjestyksenvalvojia. He turvaavat, ettei sulkualueelle tule sinne kuulumattomia ihmisiä.
Yrityksellä on myös sopimus kaupungin kanssa ampumisalueen siivoamisesta.
– Teemme yöllä nopean siivouksen ja 1.1. päivänvalossa teemme tarkan siivouksen. On tietoinen päätös siivota roskat pois päivänvalossa eikä pimeässä otsalampun valossa. Keräämme roskat niin tarkkaan kuin on mahdollista. Pyrimme jättämään ammuntapaikan siihen kuntoon, kun se oli tullessamme paikalle, Timo Ruokolainen sanoo.
Keski-Suomen pelastuslaitos on kieltänyt yleiseen kauppaan hyväksyttyjen ilotulitteiden käytön Jyväskylän kaupungissa 31.12.2022 kello 18.00– 1.1.2023 kello 2.00 välisenä aikana seuraavalla katujen rajaamalla alueella: Yliopistonkatu – Harjukatu – Tapionkatu – Puutarhakatu – Tourukatu – Heikinkatu – Rantaväylä – Vaasankatu – Hannikaisenkatu - Haarakatu – Seminaarinkatu – Vaasankatu.
Erillistä aluetta omien ilotulitteiden ampumiseen ei tänä vuonna järjestetä.