Helinä Mäenpää nauttii eläkeläisenä ajasta, jonka hän voi käyttää esimerkiksi lukemiseen.
Helinä Mäenpää teki historiallisen teon Suur-Jyväskylän Lehdessä, sillä hän on perinteisen joulukilpailun ensimmäinen tonttumuori. Tätä ennen kaksi naista, kansanedustaja Riitta Mäkinen ja muusikko Litku Klemetti on maskeerattu joulupukiksi.
Helinä Mäenpää tunnetaan ehkä parhaiten eläköityneenä Jyväskylän kaupungin viestintäjohtajana ja nykyisin Jyväskylä-Seuran puheenjohtajana. Hän on kotoisin Keuruun Pihlajavedeltä.
– Muutin Jyväskylään opiskelemaan vuonna 1975. Uusi koti oli Kortepohjan ylioppilaskylän D-talon yksiössä. Jaoin 19 neliötä ventovieraan opiskelijan kanssa ja meistä tuli elämänikäiset ystävät. Kaupunki oli tuttu ennestään, sillä kävimme täällä Keuruulta isoilla kaupoilla, muun muassa Tyynelässä. Sanottiin, että se oli maalaisten kauppa.
Helinä Mäenpää opiskeli yliopistossa erityispedagogiikka pääaineenaan. Lisäksi hän opiskeli kasvatus- ja yhteiskuntatieteitä, sosiologiaa ja psykologiaa, ja päätyi sosiaalityöntekijäksi kaupungille.
Hän oli lastensuojelun sosiaalityöntekijänä melkein kymmenen vuotta ja kertoo tehneensä työtä suurella sydämellä. Työnkuva muuttui ja silloinen sosiaalijohtaja ehdotti, että jonkun pitäisi kehittää sosiaaliviraston tiedottamista. Vuonna 1987 Mäenpää aloitti tyhjässä työhuoneessa tiedottamisprojektin, josta ei tiennyt vielä juuri mitään.
– Aluksi työni oli sosiaaliviraston palveluista tiedottamista. Lisäksi tein sisäisiä tiedotteita ja esitteitä. Seuraava iso hyppäys oli lähteä tiedottamaan medialle.
Pikkuhiljaa töitä tuli lisää, myös terveysviraston tiedotus, ja tiedottaminen tuli monipuolisemmaksi. Siinä vaiheessa alettiin pohtia, että keskushallinnossa pitäisi olla tiedotuspäällikkö. Myös Mäenpää edisti ajatusta aktiivisesti.
Hänet kutsuttiin vastaamaan keskushallinnon viestinnästä ja kehittämään koko kaupungin viestintää 1990-luvun lopulla. Viimeisimpänä hän oli viestintäjohtaja ja jäi eläkkeelle vuoden 2021 alussa.

Helinä Mäenpää tiedottaa edelleen aktiivisesti esimerkiksi Facebookissa kaupungin ja muidenkin tapahtumista. Lisäksi hän kertoo kokemuksistaan erilaisista tapahtumista.
– Tämä on minun kotikaupunkini ja kotiseutuni, miksi en kertoisi kiinnostavia asioita ihmisille. Kun lähdin eläkkeelle, minulla ei ollut tarvetta laittaa ovia kiinni. Kaupunki kiitti minua viime keväänä Kiitos kulttuurityöstä-tunnustuksella. Se tuntui mukavalta. Asioista kertominen ja niissä mukana oleminen on osa luonnettani ja tapani toimia.
Jyväskylän hyväksi asioiden tekeminen oli hänelle oikeasti mieluisaa jo töissä.
– En roiku kuitenkaan entisessä. Nyt tiedottamista tekevät huippuammattilaiset ja en sotkeudu siihen, Helinä Mäenpää sanoo.
Hän jatkaa, että kaupunkikuva on muuttunut hänen työvuosinaan paljonkin.
– Jyväskylä on tullut koko ajan enemmän kaupunkimaiseksi. Kaupungin kaikessa toiminnassa on kaupunkilaisia osallistava ote ja avoin viestintä on lisääntynyt.
Nykyisessä elämänvaiheessaan Helinä Mäenpää sanoo olevansa onnellinen mummo ja tunnin matkan päässä on lapsuusmaisemien ympärivuotinen mökki.
– Minulla on toinenkin kotiseutu, sukulaisia, ystäviä ja tuttuja. Olen kiitollinen siitä, että on mahdollisuus elää täysillä tätä päivää.
Joulun hän viettää aina läheisten kanssa mökillään.
– Jyväskylässä koristelen kotiini vaaleansävyisen joulun. Mökillä on perinteistä punaista, vihreää ja valkoista. On tietyt tontut ja joulukuusenkoristeet, ja matot sekä verhot vaihdetaan jouluksi.
Hyvin moni lukija tunnisti Helinä Mäenpään joulumuoriksi, mutta vastauksissa oli myös muun muassa Sanna Jylängin, Eila Tiaisen, Emmi Palokankaan, Tuuli Matinsalon ja Susanna Huovisen nimet.
Mestarin Herkun herkkukorin voittajalle on ilmoitettu iloinen uutinen henkilökohtaisesti.