Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laajavuoren ensilumenladulla saa hiihtää nyt ilmaiseksi

Suurin osa reiteistä ei ole vielä hiihtokunnossa, ja osa tutuista hiihtoreiteistä on vaarallisiakin.

Laajavuoren ensilumenlatu siirtyi Jyväslumi Oy:ltä Jyväskylän kaupungin vastuulle ja muuttui hiihtäjille maksuttomaksi maanantaista 19.12. alkaen.

Ladun pituus on noin 2,2 kilometriä ja se on ollut avauksestaan lähtien erittäin kovassa käytössä. Ladun tekemisestä on vastannut Jyväslumi Oy ja ylläpidosta on vastannut Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut. Liikuntapalvelut kunnostaa ensilumenlatua 23.12. sekä 26.12. aikana.

Jyväskylän kaupungin latuhenkilöstö vetäytyy joulunviettoon 24.−25., jonka aikana kaupungin muita reittejä ei kunnosteta.

Lumen pakkaaminen hiihtoreiteille aloitettiin viikolla 48. Latureittien pohjia on päästy pakkaamaan kaikilla reiteillä kelkoilla ja rengasjyrällä, ja paikoin päästy tekemään kelkalla perinteisen uraa.

Viikon 49 aikana satanut lumi oli kevyttä pakkaslunta, eikä sitä ole paikoin riittävästi, jotta sen päältä voi ajaa raskaalla latukoneella. Vähäisen lumen määrän takia latukoneella tehtäviä kunnostustöitä tehdään harkiten. Lauhtuva sää helpotta latujen pakkaamista, mutta lunta kaivataan silti lisää laduille. Latu-uria kunnostetaan jatkuvasti mahdollisuuksien mukaan.

Suurin osa reiteistä ei ole vielä hiihtokunnossa, eikä lumimäärä riitä estämään kivien pintaan nousemista. Joillakin reiteillä pääsee jo liikkumaan suksilla, mutta näillä reiteillä voi olla maata ja kiviä vielä paikoin näkyvissä..

Pitkään käytössä ollutta Jyväskylän seudun latuinfoa ei tällä hetkellä päivitetä. Jyväskylässä ja ympäröivissä kunnissa ollaan siirtymässä uuteen latuinfoon lähiaikoina. Liikuntapalvelut tiedottaa erikseen uuden latuinfon käyttöönotosta.