Kirjailija-maalarin seiniin ”törmää” yhä tiheämpään Jyvässeudulla.
Jyvässeudulla on viimeisen neljän vuoden aikana voinut bongata seiniä, joissa on värien ja kuvien kerroksellisuutta, tekstin pätkiä, kubistista graffitituntua ja sapluunalla maalattuja hahmoja.
Tällaisia muraaleja löytyy muun muassa Matkakeskuksesta, Ilokivestä, kahvila Elosta, pizzeria Aallosta, yli 40:stä Time Hostellin huoneesta, ravintola Barotsista, Jyväs-Optiikasta, Hotelli Jämsästä ja lukuisista yksityisasunnoista.
Mies seinien takana on Iikka Hackman. Jyväskylän lisäksi Hackmanin huonosti maalattuja seiniä löytyy muun muassa Lahdesta, Kuopiosta, Helsingistä ja Tampereelta.
”Huonosti maalatut seinät” toteamus, ei ole toimittajan arvio Hackmanin taidosta, vaan hänen firmansa nimi. Nimi juontaa siitä, että jos rakennusmaalarille esittelisi Hackmanin tekniikkaa, olisi tuomio tyly.
– Maali ei ole kuivunut ennen uutta kerrosta, värit sekoittuvat keskenään, pinnat ovat epätasaiset ja peittävyys huono, Hackman luettelee maalaamisen perussääntöjä rikkovia tekniikoitaan.
Seiniä syntyy neliöhintaan.
Ennen kaikkea seinät ovat kuitenkin tilaajiensa näköisiä.
Joskus asiakkaan toiveet ovat selkeitä värimaailmasta tekstinpätkiin ja erilaisiin elementteihin asti. Toisinaan tekijä saa vapaat kädet. Tekisi mieli kirjoittaa ”taiteilija saa”, mutta Hackman tuntuu hieman kavahtavan määritelmää. Hän puhuu muista taiteilijoina ja itsestään kaupallisena toimijana. Näin vaikka kuvataide samoin kuin kirjoittaminen ovat olleet pitkään elimellinen osa Hackmania.
Seinät syntyvät palapelinomaisesti. Suunnittelu ja esivalmistelu vievät usein toteutusta isomman osan tekemisestä.
– Sapluunan teko voi viedä parikin tuntia, teippaaminen yli puoli tuntia ja itse maalaus pari minuuttia.
Hackman pohtii, että monen paikallisen taiteilijan pensselistä syntyisi erinomaisia kokonaisuuksia, mutta kuilu tekijöiden ja asiakkaiden välillä on usein suuri, sillä myyntityö voi olla taiteilijalle tekemisen epämieluisinta osiota.
– Mun lähestymistapa on varsin kaupallinen. Seiniä syntyy neliöhintaan.
Hackman sanoo seinämaalausten kysynnän kasvaneen korona-aikana. Moni satsasi kotiin pakollisen kotoilun aikaan ja lisäksi rahaa jäi ylimääräiseen sisustamiseen kun menot ja matkat oli karsittu minimiin. Parhaillaan vallitseva inflaatio puolestaan näkyy kysynnän laskuna.
– Tämä ei ole sellaista sisältöä, jota yksikään ihminen tarvitsee välttämättä, joten tästä on helppo karsia, Iikka Hackaman pohtii.
Hän työstää parhaillaan toista romaaniaan, joka julkaistaan WSOY:ltä syksyllä 2023.
Säynätsalon kunnantalon kahvilassa aukeaa tammikuussa hänen taidenäyttelynsä.