Kupla-elokuvassa ihmiset pyrkivät auttamaan toisiaan valehtelemalla.
Elokuvat
Kupla. Ohjaus: Aleksi Salmenperä
Teini-ikäisen Eveliinan (Stella Leppikorpi) maailma menee sijoiltaan, kun hän alkaa epäillä äidillään (Minna Haapkylä) olevan avioliiton ulkopuolinen suhde. Isä (Tommi Korpela) ei vaikuta asiasta tietävän tai ainakaan välittävän. Eveliina päättää pelastaa vanhempiensa liiton keinolla millä hyvänsä ymmärtämättä, että valheillaan hän tulee vain lujittaneeksi perheensä kulisseja.
Aleksi Salmenperä on Suomen parhaita elokuvantekijöitä ja osoittanut hallitsevansa homman lajityypistä riippumatta. Kupla tuntuu eräänlaiselta paluulta hänen uransa alkuun, sillä se tuo mieleen niin tyylinsä kuin aihepiirinsä puolesta Salmenperän esikoispitkän Lapsia ja aikuisia (2004).
Kupla on Salmenperän edellisiin elokuviin verrattuna lähempänä valtavirtaa.
Miehen häpeä on teemana tuttu useammastakin hänen elokuvastaan, mutta tällä kertaa näkökulma on laajemmin koko perheen, erityisesti lapsen.
Silti ohjaajan vahvuudet, kuten näyttelyohjaus, dialogi ja mustan huumorin sävyttämät kiusaantunet hetket, ovat tallella.
Suoratoisto
Tyhjiö. Ohjaus: Aleksi Salmenperä. Elisa Viihde.
Ilman elokuvasäätiön tuotantotukea jäänyttä Tyhjiötä (2018) kuvattiin neljä vuotta pätkissä ja talkoohengessä nimekkään tekijäryhmän voimin. Niinpä Aleksi Salmenperältä ehti ilmestyä projektin aikana elokuvat Häiriötekijä (2015) ja Jättiläinen (2016) – mainioita kumpainenkin.
Sivutyöksi Tyhjiötä ei silti sovi kutsua, ja mustavalkoisuudestaan huolimatta se oli ilmestymisvuotensa kotimaisen elokuvan väriläiskä.
Näyttelijä Pihlan (Laura Birn) ja kirjailija Eeron (Tommi Korpelan) pariskunnan kautta kuvataan luovan keskiluokan ongelmia satiirisessa valaistuksessa. Pihlan on vaikea yhdistää äitiyttä, yksityisyyttä, kansainvälistä uraansa ja parisuhdetta samaan yhtälöön. Tyhjää näyttöä tuijottavan, itsekritiikkinsä halvaannuttaman Eeron (Korpela) epätoivoiset työskentelymetodit muistuttavat puolestaan huonoa performanssitaidetta.
Kliseisestä taiteilijamyytistä ammentavan vastakohdan tarjoaa lappilainen menestyskirjailija (Hannu-Pekka Björkman), joka synnyttää klassikoita sähköttömässä mökissään viinan voimalla.
Elokuvaprojektin hitaus ei näy Tyhjiössä negatiivisesti, pikemminkin se on onnistuttu hyödyntämään. Näin esimerkiksi Birnin raskaus ja Korpelan rooli saksalaiselokuvassa on saatu ympättyä käsikirjoitukseen. Roolihahmojen yhtymäkohdat näyttelijöihinsä samoin kuin cameoroolit korostavat todellisuuden ja fiktion häilyvää suhdetta.