Paikallisten kulttuuri-ihmisten ideoima Kulttuuriöverit on saanut noin 150 kulttuurialan toimijaa luovuttamaan verta tänä syksynä.
1960-luvulla SPR:n veripalvelu oli ainoa paikka, jossa sai konjakkia ilman ruokatilausta ja ovella seisovaa portsaria. Enää konjakkia ei anneta heikotukseen, mutta muutoin tarjoilut ovat hyvät. Tiistaina paikalla oli myös iso joukko paikallisia kulttuurialan edustajia viihdyttämässä luovuttajia.
– Täyttyipä veripussi nopeasti. Olisikohan ollut tämän tanssiesityksen ansiota, Annikka Suoninen Jyväskylän Huoneteatterista nauraa.
Hän on yksi Kulttuuriöverit ideoinneista kulttuuri-ihmisistä.
Kulttuuriöverit on vuoden loppuun asti jatkuva verenluovutustempaus, jossa kulttuurialan toimijat ovat haastaneet toisiaan verenluovutukseen. Noin 150 kulttuuriväen edustajaa on käynyt kampanjan aikana luovuttamassa verta ja luovutuksia syksyllä on ollut noin 500. Tiistainakin ovi kävi tiheään.
– Sain itse aikoinani verta anemian hoitoon ja koen suurta kiitollisuutta verenluovuttajia kohtaan. Haluan olla mukana kertomassa verenluovuttamisen tärkeydestä, kirjailija Eeva Rohas sanoo.
Verenluovuttajien kesken on arvottu myös monenlaisia kulttuurialan tuotteita teatterilipuista kirjoihin ja levyihin. Eeva Rohas ja Arja Koriseva signeerasivat tuotteitaan tiistaina SPR:n verenluovutuspisteellä.
Veripalvelun asiakaspäällikkö Liisa Romo kertoo, että vain 3,5 prosenttia luovutusikäisistä suomalaisista luovuttaa verta.
– Olisipa edes 7 prosenttia, mutta ihmiset ajattelevat, että aina on se joku toinen, joka hoitaa nämä asiat, hän huokaisee.
Luovuttamattomuus johtuu usein myös vääristä tiedoista. Ihminen voi luulla olevansa sopimaton luovuttajaksi.
– Onko jotain elämäntapaan liittyviä rajoitteita, jotka estävät luovuttamisen?, Rohas kysyy Romolta.
– Ei oikeastaan. Alkoholin käytöllä tai tupakoinnillakaan ei ole merkitystä, kunhan on selvin päin luovutustilanteessa, Romo vastaa.
Luovuttajan tulee olla täysi-ikäinen ja ensikertalaiseksi käy, jos ikää on alle 60 vuotta. Jotkin lääkkeet, alhainen hemoglobiini ja alle 50-kilon paino ovat esteitä luovutuksella, samoin homosuhde. Näistä jälkimmäiseen on tulossa muutoksia. Romo sanoo, että omaa sopivuutta luovuttajaksi, ei tarvitse itse selvittää. Asiakkaiden kanssa käydään tilanne läpi ennen luovutusta.
Kulttuuriövereihin osallistunut Arja Koriseva myöntää olevansa laiska luovuttaja.
– Mutta koen tosi tärkeäksi olla mukana viemässä edes eteenpäin sanomaa verenluovutuksen tärkeydestä.
Romo sanookin, että verenluovutuksen lisäksi on tärkeää, että asiaa markkinoidaan eteenpäin.
– Verenluovutus on myös siinä mielessä hieno asia, että se kuuluu kaikille varakkuudesta ja elämäntilanteesta riippumatta. Meillä kaikki sairautensa hoitoon verensiirtoa tarvitsevat saavat sen, Rohas toteaa.