Hiihtokeskuksella on neljä uutta rinnettä, uusi pumppaamo, isompi lumetuskapasiteetti, toinen rinnekone ja tuplasti vuokravälineitä.
Viikonvaihteessa kautensa avanneessa Riihivuoren hiihtokeskuksessa on laitettu pari pykälää isompi vaihde silmään. Kunnan hankkima ja hiihtokeskukselle pitkällä sopimuksella vuokraama Pohjoisrinne tuo keskukselle neljä uutta rinnettä.
– Pohjoisrinteeseen tulevat rinteet 4, 5, 6 ja 7. Nelosrinteen reunaan tulee kumpareikko, ja rinne kantaa olympiamitalisti Mikko Ronkaisen nimeä. Vitosrinne on pitkä, kapea ja kauniisti puiden suojaama suora. Kutosrinne on vain vapaasti laskettavissa ja rinne seitsemän on ratalaskun harjoittelu- ja kisarinne. Seiskarinteen valvomo ja ajanottoterassi on rakennettu aiempaa ylemmäksi. Sieltä näkee koko 500 metrin rinteen, kertoo keskuksen yrittäjä Janne Andersin.
Uusia rinteitä varten Riihivuori on rakentanut pohjoispuolelle yhden hissin lisää. Kaikkiaan Riihivuoren hiihtokeskus on investoinut alkavaan kauteen 400 000–500 000 euroa.
Uudet rinteet ovat vaatineet investointeja, mutta mahdollistavat myös entistä suuremmat asiakasvirrat.
– Tavoitteena on puolitoistakertaistaa laskijoiden ja liikevaihdon määrä tällä kaudella, Andersin sanoo.
Lippuhintoihin investoinnit heijastuvat Andersinin mukaan vain vähän.
Toinen kone lisää huoltovarmuutta.
Janne Andersin
– Korotukset ovat muutaman euron luokkaa, samanlaisia kuin muillakin rinteillä, hän toteaa.
Investointeja on tehty muuallekin kuin Pohjoisrinteeseen. Lumetuskapasiteetti kasvoi edellisvuodesta reilusti uusien laitteiden ja uuden pumppaamon ansiosta.
– Laitteet olivat tontilla jo viime vuonna, mutta käyttöön ne saatiin tälle kaudelle, kertoo markkinointijohtaja Kalle Jokinen.
Andersinin mukaan energiakriisi ei hintasuojausten ansiosta iske täydellä voimalla Riihivuoreen alkaneella kaudella. Jokinen täsmentää, että lumetusta tehdään kuitenkin mahdollisimman energiatehokkaasti.
– Lumetus on järkevää, kun pakkasta on vähintään viisi astetta. Ratkaisevaa on kuitenkin ilman kosteus. Kun ilma on kuivaa, riittää muutamakin pakkasaste, että kannattaa lumettaa, Jokinen sanoo.
Kun rinteisiin mahtuu enemmän porukkaa, tarvitaan heille enemmän varusteita. Vuokraamon välineitä on tarjolla tuplamäärä edelliseen kauteen verrattuna.
– Tavarantoimittajien näkökulmasta olemme aloittaneet pari viikkoa etuajassa, sillä osa varusteista on vielä matkalla, Jokinen kertoo.
Keskus on hankkinut myös toisen rinnekoneen.
– Toinen kone lisää valtavasti huoltovarmuutta. Kunnostustyöt saadaan tehtyä, vaikka toinen kone olisi rikki. Lisäksi toinen kone mahdollistaa paremmin lumirakentamisen, Andersin sanoo.
Riihivuori työllistää rinteissä 12 ja vuokraamossa 10 henkeä. Kasvun vuoksi väkeä tarvittaisiin 2–4 henkeä lisää.
Työntekijät ovat pääosin nuoria opiskelijoita ja sen vuoksi vaihtuvuus on suurta. Noin puolet työntekijöistä vaihtuu vuosittain.