Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kahvi­pussiharrastus voi viedä kunnolla mukanaan

Kahvipussiaskartelu vaatii kärsivällisyyttä; töissä voi käyttää paljon mielikuvitusta.

Merja Vertanen näki vuonna 2016 Jyväskylässä asuessaan ja kaupungilla kulkiessaan ihmisillä kahvipusseista tehtyjä kauppakasseja. Häntä alkoi kiinnostaa kovasti miten materiaalista on saatu tehtyä kasseja.

– Kun pääsin kotiin tuli kuin ampiaisenpistos, että nyt pitää googlettaa, miten kasseja tehdään. Etsin mahdollisimman paljon tietoa netistä ja kirjoista. Löysin myös muutamia alan harrastajien Facebook-ryhmiä, joissa on paljon neuvoja ja vinkkejä alan harrastajille. Ryhmän jäsenistä on tullut ennen pitkää myös ystäviä. Meillä on ollut tapaamisia ja kurssejakin, Vertanen kertoo.

Hän asuu nykyään Laukaan ja Hankasalmen rajalla omakotitalossa avopuolisonsa kanssa. Hänellä on pihapiirissä hyvät säilytys- ja työtilat harrastukselleen. Säilytystilaa tarvitaankin, sillä Vertasella on kerättynä satoja kahvipusseja.

Ennen varsinaista työn tekemistä Merja Vertanen pesee kahvipussit, kuivattaa ja lajittelee ne eri kahvimerkkien mukaan. Pussit ovat hyvässä järjestyksessä 70 litran laatikoissa.

– Esimerkiksi kassin teossa on monta vaihetta. Ensin on suunnitelma, jonka mukaan puhtaat kahvipussit leikataan, mitataan ja sitten vasta osat kootaan ompelemalla. Tämä harrastus kysyy aikaa ja sorminäppäryyttä. Monet sanovat kahvipussiharrastuksesta, että kun sen aloittaa se vie viimeisenkin pikkurillin.

Merja Vertanen on hankkinut erilaisista kahvipusseista toteutetuista käsitöistä paljon ohjeita, mutta soveltaa niitä usein omien ajatustensa mukaan.

Kahvipusseista hän pitää eniten sellaisista, joissa on jossakin kohtaa selkeä kuvio. Jokin vuosi sitten Juhla Mokassa oli ruusuja, toisena valkovuokkoja ja eräänä vuonna joulun aikaan rusetti. Näitä kuvioita Vertanen täsmää työhön sillä tavalla, että niistä tulee omat kuviot.

Merja Vertanen on tehnyt kahvipusseista myös erittäin työläitä joutsenia, jotka on tehty pussin sisäpuolesta.

– Niissä töissä on monia vaiheita ja lintu edistyy kerros kerrallaan. Joka kerroksella pitää laskea edelliset osat, jotta linnusta tulee oikean muotoinen.

Kahvipussiharrastus on Vertasen mukaan kärsivällisen ihmisen harrastus.

– Välillä voi tulla virheitä ja sitten työtä pitää purkaa. Työhuoneella laitan musiikin soimaan ja alan miettiä miten aloitan tai jatkan työtä. Musiikista saa voimaakin tekemiseen, Merja Vertanen sanoo.

Kahvipussiharrastus on hänelle myös stressin purkamistapa. Kun hän keskittyy työhön ja saa kaunista aikaiseksi, mieltä mahdollisesti painavat asiat unohtuvat.

– Tätä harrastusta ei pidä tehdä pakkotyönä. Jos sille tielle lähtee, työhön väsyy ja on pakko pitää taukoja, sillä tekeminen vaatii paljon keskittymistä.

Merja Vertanen myy tuotteitaan esimerkiksi Tori.fi:ssä sekä Facebookin myyntiryhmissä Jyväskylässä, Hankasalmella ja Laukaassa.