Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Peterin vähemmän katkerat kyyneleet

Ozon tarttuu toistamiseen esikuvansa tuotantoon.

Peter von Kant

Ohjaus: François Ozon

François Ozonin monipuolisessa tuotannossa ovat vaihdelleet tunnelmat ja lajityypit, mutta Peter von Kant on jo ranskalaisen toinen ohjaus, joka on saanut suoran innoituksen Rainer Werner Fassbinderin teoksesta.

Saksalaisen elokuvan uuden nousun keskeisimpiin ja laaja-alaisimpiin tekijöihin kuulunut Fassbinder ohjasi oman näytelmänsä pohjalta elokuvan Petra von Kantin katkerat kyyneleet vuonna 1972. Yhteen huoneeseen sijoittuvan, naisnäyttelijöiden kamaridraaman keskiössä oli kotiinsa erakoitunut, alkoholisoitunut ja narsistinen muotisuunnittelija.

Nyt Petra on vaihtunut Peteriksi (Denis Ménochet), päihdeongelmaiseksi ja elämäänsä kyllästyneeksi saksalaiseksi elokuvaohjaajaksi. Hahmon yhtymäkohdat Fassbinderin henkilöhistoriaan ovat siis ilmeiset.

Asetelma on kuitenkin säilynyt samana itsekeskeisen neron pyrkiessä alistamaan ja omistamaan itseään ympäröivät ihmiset erilaisten valta-asetelmien avulla.

Siinä missä Fassbinder vei ihailemansa Douglas Sirkin melodraaman herkkää tunteellisuutta raadollisempaan suuntaan, tuo Ozon von Kantin makuuhuoneeseen komediallisuutta.

Peter von Kant onkin kiinnostava ja onnistunut nimenomaan uudelleenfilmatisointina. Itsenäisenä, Fassbinderin varjosta riisuttuna elokuvana se jäisi hahmottomaksi ja valjuksi kokemukseksi.

Suoratoisto

It Follows (2014)

Ohjaus: David Robert Mitchell. Yle Areena.

It Follows kertoo yhdynnän välityksellä siirtyvästä kirouksesta, jossa vaihtuvan ulkonäön ottava henkilöolento alkaa seuraa kohdettaan hitaasti mutta hellittämättä. Kiinni saadessaan se tappaa uhrinsa ja siirtyy vainoamaan yhdyntäketjun edellistä lenkkiä. Takaa-ajetun vaihtoehtoina on siis paeta loputtomiin, kuolla tai etsiä nopeasti uutta seksiseuraa.

Vaikka kevytmielisyydestä seuraava julma rangaistus on teinikauhun kuluneimpia kuvioita, on It Followsin asetelma omaperäinen; Sukupuoliyhteyden kautta leviävä kirous on kuin urbaanista legendasta tai allegoria AIDS-epidemian alkuhämäristä.

Vaikutteet kuuluvat kolkosta syntetisaattoriteemasta, joka on tyylipuhdas pastissi 1970- ja 1980-lukujen kauhuelokuvista. Selkeimmän pesäeron aikakauden esikuviin tuo niin sisätilojen ahtautta kuin piha-alueiden panoraamoja taitavasti hyödyntävä Steadicam-kuvaus.

Detroitin rappeutunut lähiö hylättyine taloineen on miljöönä jo suoranainen klisee, mutta It Followsin kohdalla kieltämättä oivallinen valinta hidastettuun takaa-ajoon, jossa jokainen lähestyvä jalankulkija näyttäytyy potentiaalisena uhkana.