Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Klassikkosatu Pikku Prinssi tuo näyttämölle kymmeniä tanssijoita

Näyttämöllä nähdään baletin lisäksi jazz-, nyky- ja katutanssia.

Perjantaina 25.11. Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä on sadun taikaa ja paljon tanssijoita, kun Jyväskylän Tanssiopiston syksyn suurponnistus Pikku Prinssi on ensi-illassa. Kaikkiaan klassikkoteosta esitetään 20 kertaa ja viimeinen esitys on 17.12.

– Kun mietimme esitettävää teosta meillä on aina monia lähtökohtia. Ajattelemme ensiksikin tarinaa, jossa on sopivia rooleja ja tehtäviä opetuksellisessa merkityksessä. On myös tärkeää, millainen tarina on ja mitä sillä välitetään, mitä ajatuksia ja teemoja siinä on ja miten se puhuttelee. Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi on hieno ja filosofinen tarina, jossa käsitellään ihmisen elämän perusasioita lapsen silmin, koreografi ja ohjaaja Miia Elivuo kertoo.

Kirja taipuu hänen mukaansa tanssiin hyvin, koska siinä on pohjalla matkatarina.

Nuorimmat tanssijat ovat 10-vuotiaita ja vanhimmat vähän päälle 20-vuotiaita.

– Tanssijat ovat pohtineet tarinan perustunteita, esimerkiksi ystävyyttä. Tarina on myös hauska ja paikoitellen vauhdikaskin.

Lavalla nähdään paljon eri-ikäisiä baletin, jazz-, nyky- ja katutanssin erikoiskoulutusryhmien sekä musikaalitanssilinjan oppilaita. Myös musiikki on esityksessä hyvin monipuolista.

– Eri ryhmien opettajat tekevät oman ryhmänsä koreografian. Jokainen opettaja on valinnut musiikin oman lajinsa ja mieltymyksensä mukaan. Tällaisen esityksen kokoaminen on tavallaan palapeliä, Miia Elivuo kuvailee.

Kaupunginteatterin pieni näyttämö on hänen mukaansa tanssijoille haaste. Elivuo on itsekin aikanaan ollut mukana nuorena tanssijana syksyn produktioissa, kun hän aloitti tanssiharrastustaan.

– Olemme jo tottuneet siihen miten näyttämöllä liikutaan. Meillä on myös tarkka järjestys näyttämön takana, miten tehdään esimerkiksi vaihdot. Monelle on tosi avaava kokemus, kun yleisö on lähellä. Siinä pääsee hyvin aistimaan yleisön reaktioita, Miia Elivuo sanoo.