Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aivoverenvuoto pakotti Teijan ja Lauran aloittamaan kaiken alusta

Laura Koivumäki palasi työelämään kampaajaksi, Teija Kangasvieri väittelee ensi viikolla tohtoriksi.

Muutama vuosi sitten Teija Kangasvieri ja Laura Koivumäki eivät tunteneet toisiaan. He elivät omaa arkeaan, jossa oli lapsia, kiirettä töissä ja mukavia harrastuksia. Nyt he tuntevat toisensa hyvin, ja tietävät tarkalleen mitä toinen tarkoittaa, kun hän puhuu hengenvaarallisesta aivoverenvuodosta ja siitä toipumisesta.

He tekevät myös taidetta, ja konkreettisesti se näkyy Jyväskylän kaupunginkirjaston ala-aulassa olevassa yhteisnäyttelyssä.

– Olin 39-vuotias ja aivoverenvuodon jälkeen kaikki muuttui. Edelleen on vähän vaikea selittää, mitä kaikkea tapahtui, Koivumäki sanoo mietteliäänä.

Vuonna 2019 hän oli ystävänsä luona Helsingissä viettämässä viikonloppua. Hänellä oli juhlaillan jälkeen seuraavana päivänä vähän kummallinen olo ja ystävä huomasi, ettei Lauran puhe ollut normaalia.

Laura Koivumäki nukahti ambulanssissa ja oli unessa kymmenen vuorokautta Meilahden sairaalassa.

Seuraava havahtuminen tuli matkalla Helsingistä Keski-Suomen keskussairaalaan. Hän yritti kysyä ambulanssissa, että mitä tapahtuu, mutta hän ei osannut puhua.

– On todennäköistä, että minulla oli aivoissa synnynnäisesti heikko kohta verisuonissa. Asiaa ei ole kuitenkaan pystytty varmistamaan kuvauksissa. Minulla helpotettiin aivojen painetta ottamalla pala pääkalloa pois. Se oli ainoa asia mitä pystyttiin tekemään. Minulla oli kolme kuukautta kallo auki ja nyt sillä kohtaa on lasia.

Laura Koivumäellä oli lukinkalvon alainen verenvuoto ja Teija Kangasvierellä aivojen aineksen sisäinen verenvuoto, joten seurauksetkin ovat heillä erilaisia.

36-vuotias Teija Kangasvieri heräsi heinäkuussa 2017 yöllä erittäin kovaan päänsärkyyn. Hän soitti päivystykseen ja hänen käskettiin soittaa ambulanssi paikalle, joka veikin hänet nopeasti keskussairaalaan. Hänet kuvattiin ja vietiin saman tien Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa aivoverenvuoto yltyi.

– Olin kaksi viikkoa pois pelistä. Sen jälkeen olin seitsemän kuukautta kuntoutumassa keskussairaalan osastolla 27. Hengenlähtö oli meillä molemmilla vähemmän kuin hiuskarvan varassa. Jäimme kuitenkin tälle puolelle, Teija Kangasvieri sanoo.

Aivoverenvuodon tapahtuessa hän oli terve pienen lapsen äiti, jolla ei ollut ylipainoa eikä kohonnutta verenpainetta.

– Minulla oli ehkä ennakkotuntemuksia, kun mietin niitä jälkikäteen. Noin kymmenen vuotta aiemmin oli erilaisia oireita, esimerkiksi minulla lähti joskus näkökenttä puoliksi pois ja päässä jyskytti silloin tällöin, Kangasvieri kertoo.

Kun ulkopuolinen kuuntelee naisten kertomuksia, tulee monta kertaa hiljaisen kauhistunut olo.

– Olin kalju ja pää auki. Sairastumiseen liittyi niin monta järkyttävää asiaa, etten pitänyt lopulta oikein mitään kauheana, Laura sanoo.

– Olihan se käsittämätöntä, että olin ensin ihan terve, ja kun herään en pystynyt puhumaan, minulla oli nenämahaletku, olin kalju pään toiselta puolelta, en jaksanut kannatella päätäni ja en pystynyt tekemään mitään. Mietin sitten, että minun pitää selvitä tässä kropassa, kun jäin henkiin, Teija kertoo.

Hän on pyörätuolissa, koska vasen puoli kehosta on halvaantunut, mutta hän pystyy kotona kävelemään jo kyynärsauvallakin.

Kumpikin naisista sai pitkään moniammatillista kuntoutusta ja he ovat siitä kiitollisia. He eivät antaneet periksi, vaan halusivat palata vielä työelämään. Laura Koivumäki on parturi-kampaaja ja tekee nykyään osa-aikaista työviikkoa. Teija Kangasvierelle tarjottiin jo sairaalassa mahdollisuutta siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle.

– Olin tutkimuskoordinaattorina Jyväskylän yliopistossa, kun sairastuin. Heinäkuussa 2018 sanoin avustajalle, että katsotaan läppäristä mihin jäin väitöskirjassa ja siitä se lähti. Helmikuussa 2021 palasin töihin ja teen töitä 60 tuntia kuukaudessa. Väitöskirjan tekeminen lähti etenemään yllättävän kivuttomasti. Minulla on 22.11. väitöstilaisuus peruskoululaisten vieraan kielen oppimismotivaatiosta, Teija Kangasvieri kertoo onnellisena, ja Laura Koivumäki sanoo melkein huutaen ”eikö olekin uskomatonta”.

– Väitöskirjan voi kirjoittaa loppuun yhdelläkin sormella, Teija toteaa.

Naiset kohtasivat Jyvässeudun AVH-nuorten vertaisryhmässä. He saivat tutustuttuaan idean yhteisnäyttelystä ja ovat siitä nyt hyvin ylpeitä.

Toinen elämä -näyttely on esillä pääkirjaston ala-aulassa 26.11. saakka.