Maxus Euniq 6 sopii valtavalla tavaratilalla varustettua sähköautoa etsivälle, mutta mieti vielä, jos Kiinan pelko tulee uniisi.
Maxus Euniq 6 on mielenkiintoinen uutuus sähköautojen tarjontaan. Moni ei välttämättä tiedä, että Suomessa on myyty jo jonkin aikaa Kiinassa valmistettuja autoja. Muun muassa Citroenin ja BMW:n mallistosta näitä on ollut tarjolla. Näissä laadunvalvonta ja omistussuhteet ovat vielä tosin Euroopassa.
Valmistusmaa aiheuttaa edelleen meille tiettyä asennepelkoa. Mikähän rihkamamaasturi kiinalainen Maxus on? On hyvä muistaa muutama fakta kiinalaisista tuotteista. Esimerkiksi OnePlussan, Honorin tai Xiaomin Kiinassa valmistetut puhelimet ovat laadukkaita. Eurooppalaisena suorastaan pelottaa, kuinka he onnistuvat niin hyvin monen tuotteen kanssa.
Maxus kuuluu SAIC motor -konserniin, joka on tehnyt pitkään yhteistyötä muun muassa Volkswagenin kanssa. Konserni myi viime vuonna yli kuusi miljoonaa autoa ollen Kiinan suurin autoalan yritys.
Koeajon Maxus yllättää monella tapaa. Ehkä suurin yllätys on, että Euniq 6 onnistuu perinteisen auton ominaisuuksissa todella hyvin. Voimalinja, moottori ja ajettavuus ovat hyvällä tasolla.
Maxus näyttää autolta, eikä sähköiseltä ufolta.
Sen sijaan Maxus kompastelee keskinäytön ohjelmistossa. Valikot ovat hieman sekavat ja kosketusvaste vaatii voimakasta painamista. Myös radiosta puuttuu RDS-toiminta ja kanavan nimen näyttö. Olisin luullut, että juuri tämä elektroniikka on autossa parasta ja muuten auto olisi raakile.
Kaikki tärkein on juuri kohdallaan. Ajettavuudessa ei ole moitittavaa, päinvastoin. Maxus on parempi ajaa kuin Suomessa hyvin tunnettu verrokki Saksasta. Ainut ajamiseen negatiivisesti vaikuttava asia on hieman ohut ja kova ohjauspyörä, joka tuntuu aluksi oudolta.
Tilaa on suorastaan valtavasti joka suunnassa, edessä, takana ja tavaratilassa. Istuimet edessä ovat onnistuneet, mutta takaistuin on muotoiltu varsin kevyesti.
Varustelu on kattava: panoraamakatto, nahkaistuimet, moderni adaptiivinen vakionopeussäädin, 360 asteen kamerat, ynnä muuta. Varustetasoja on vain yksi, jossa on kaikki edellä mainitut. Ostajalle ei jää juuri muuta valittavaa kuin väri.
Muotoilu on ilahduttavan perinteistä. Maxus näyttää autolta, eikä sähköiseltä ufolta. Viimeistely on ensiluokkaista, mikään ei ohjaamossa repsota eikä nitise. Hintakaan ei varsinaisesti ole Kiinalaisen rihkaman hinta. Noin 50 000 euroa on suuri summa, mutta kun sen suhteuttaa auton kokoon ja varusteluun, sen ymmärtää.
Yksi huomionarvoinen seikka on myös auton ajomatka täydellä akulla. Testien mukaan Maxus on yksi harvoista autoista, jolla pääsee pidemmälle kuin mitä valmistaja lupaa. Ennen koeajoa mittaristo näytti akku täynnä, että autolla voisi ajaa 370 kilometriä. Syksyisessä kelissä tuon myös pääsee.
Kaukana ovat ne ajat, että kiinalaiset autotehtaat tekivät härskejä kopioita Eurooppalaisista merkeistä. Tai saivat nolla tähteä kolariturvallisuudesta.
Viimeistään nyt on aika herätä siihen todellisuuteen, että kiinalaiset tulevat ja siitä Maxus on oiva esimerkki.