Sumiaisista kotoisin olevat serkukset saavat ideoita töihinsä maaseudulta.
Höyry-gallerian marraskuun näyttelyssä esiintyvät Sumiaisista kotoisin olevat serkukset, sisustusarkkitehti Petri Vainio ja valokuvaaja Jaana Kautto. Molemmat ovat myös Nova-sairaalan taiteilijoita.
Petri Vainio tunnetaan erityisesti vanerimuotoilusta ja kangasvalaisimistaan, joita hän tekee omalle tuotemerkille Doctor Designille. Innovatiivinen ja palkittu suunnittelija on kehittänyt myös ohjelmoituja valaisinkattoja, joita on muun muassa Amos Rex -taidemuseossa, Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saaneessa Kirkkonummen pääkirjasto Fyyrissä, sekä Nova-sairaalassa.
Höyry-galleriaan Vainio tuo uusien malliensa ohella designklassikoita, kuten Helmat ja lllu -valaisimet.
Petri Vainio tunnistaa suunnittelussaan maaseudulla olevat juurensa.
– Tarkoituksenmukaisuuden ja estetiikan ohella suunnitteluni lähtökohtia ovat usein luonto ja agraariyhteiskunta. Ihailen vanhoja työskentelytapoja ja kekseliäisyyttä. Ripauksen huumoria valaisimet saavat usein monimerkityksellisistä nimistään, kertoo nykyään Lapinjärvellä niin ikään vanhassa maalaistalossa asuva Vainio.
Synnyinseudullaan asuu myös arjen ihmettelijänä tunnettu Jaana Kautto, joka tuli aikanaan valokuvataiteen kentälle lehmien muotokuvilla.
– Ihmettelen koko ajan kaikkea. Ennen kaikkea olemassaolon mysteeriä, mutta haltioidun jatkuvasti näkemistäni asioista. Puutarhan ammeessa saatan nähdä koko universumin ja huussin ovessa hienon taiteen, nauraa Kautto.
Yli kaksi vuosikymmentä sanomalehti Keskisuomalaisen vakituisena kuvaajana toiminut Kautto jättäytyi pois lehtityöstä tämän vuoden alusta. Hän kokee, että arki on tavallaan yhtä performanssia.
– Pyrin yhä omavaraisempaan elämään, mikä tarkoittaa oman ruuan kasvattamista, keräämistä, säilömistä, eläinten hoitoa ja ympärivuotista kalastamista. Omavaraisuus tarkoittaa myös kierrätystavarasta rakennettua taloani, puilla lämmitettyä käyttövettä ja puuhellalla tehtyä ruokaa.
Höyrygalleria: Petri Vainio & Jaana Kautto Valoja ja kuvia 5.–27.11.