Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pikkujoulukausi käy kuumana, mutta miltä näyttää tapahtumapaikoissa?

Kysyimme asiaa Paviljongista, Vesilinnasta, Kuokkalan kartanosta, Peurungasta ja Sataman Viilusta.

Paviljongin myyntijohtaja Jaana Kiilamaa sanoo pikkujoulutilanteen näyttävän hyvältä.

– Olemme tapahtuma-alan vaikeita vuosia edeltävällä tasolla, ellei paremmallakin. Kysyntää on sekä ihan perinteisiin pikkujouluihin, että teematoteutuksiin. Yksikin tuhannen hengen ryhmä viettää meillä pikkujouluja ”kaukomatkalla” Aloha-hengessä.

Kiilamaa sanoo 19. marraskuuta järjestettävän PikkujouluCircuksen olevan pikkujouluajan tähtituote. Silloin Paviljongissa juhlii noin 1 500 yritystä ja runsaasti yksityisiä henkilöitä. Tapahtumaan odotetaan noin neljää tuhatta asiakasta.

PikkujouluCircuksen vetonauloja ovat tänä vuonna Erin, Antti Tuisku ja Anssi Kela.

Kiilamaa kertoo pikkujoulusesongin olevan merkittävä lisä Paviljongin talouteen.

– Kyllä siinä puhutaan kuusinumeroisista luvuista.

Sataman Viilulla on edessään ensimmäinen pikkujoulukautensa.

– Täytyy sanoa, että vaikka olemme uusi toimija ja ehkä sen takiakin, kysyntää on ollut paljon. Pikkujouluperjantait myytiin loppuun jo ennen kesää ja nyt lauantaista on enää kaksi vapaana, palvelupäällikkö Sari Nyyssönen kertoo.

Viilun kakkoskerroksessa järjestetään yksityisiä pikkujouluja, joiden osallistujamäärä on jopa 180. Alakerran á la cartessa taas pikkujouluilevat pienemmät seurueet.

– Moni on yhdistänyt pikkujouluihin saunomisen ja osalle toteutetaan erilaisia teemoja, kuten vaikka risteilyteemaa ja salakapakkaa.

Alakerran lounas jatkuu joulun alla totutun kaltaisena, mutta yläkerrassa tarjoillaan myös joululounasta 13.12. lähtien.

– Osa joululounaistakin on jo varattu täyteen. Suosittelen etukäteisvarausta. Jouluista tarjontaa voi täydentää toisessa kerroksessa joulun puurokokouksella tai vaikkapa alakerran maittavalla aamiaisella.

Peurungassa pikkujouluillaan ennen kaikkea makunautintojen ääressä.

– Varauksia on tullut kivasti. Uskon, että pikkujoulupöytiin myydään vajaat 3 000 paikkaa, myynti- ja markkinointijohtaja Tiina Mäntyharju sanoo.

Hän kertoo monen yrityksen yhdistävän jouluruokailun illan esiintyjään. Loppuvuoden kattaukseen mahtuu kaikkea Juha Tapiosta Yölintuun ja Elastisesta Klamydiaan ja edelleen Hunkseihin.

Varsinaisiin jouluteemaisiin iltoihin päästään ohjelman suhteen joulun aikaan. Silloin Peurungassa järjestetään joululaulu-ilta ja tanssitaan joulutanssit.

– Meillä on joulun aikaan myös paljon jouluaiheista toimintaa asiakkaille, kuten joulukuusen hakua, pipareiden koristelua ja lyhtykävely. Kylpylässä nautiskelu sopi tietysti aina kaikenlaiseen juhlintaan.

Kuokkalan Kartanon pikkujoulutarjonta nojaa neljän ruokalajin illallisiin, viereisen tallipihan sauna- ja paljumahdollisuuteen ja erityisohjelmiin.

– Me olemme yhteistyökumppanien kanssa toteuttaneet esimerkiksi murhamysteerejä ja viinitastingiä, ravintolapäällikkö Miia Sironen kertoo.

Hän lisää, että Kuokkalan Kartanon ruokakattaus ei ole jouluinen, vaan juhlallinen.

– Moni kaipaa jouluruokaa vasta omaan pöytään ja osa ei sinnekään.

Kuokkalan kartano on ehtinyt toimia nykyisessä muodossaan reilun vuoden verran. Sironen näkee kuluvan kauden vetävän pikkujouluihin aiempaa isompia ryhmiä. Kausi tuntuu hänestä myös laajentuneen aiempaa pidemmäksi.

Vesilinnan yrittäjä Marja Mäenpää kertoo tämänvuotisen jouluteeman olevan sininen. Teema näkyy joululounaskattauksissa, joita järjestetään 7.12. lähtien.

– Me tarjoamme vanhan ajan perinteisen joulun, jossa laatikot on tehty leivinuunissa.

Varsinaisia pikkujouluiltoja on myyty mukavasti, mutta suuremmat ryhmät ovat olleet tänä vuonna liikkeellä poikkeuksellisen myöhään. Mäenpää arvelee tämän johtuvan yhä koronan synnyttämästä epävarmuudesta.

– Mutta tyytyväinen saa olla. Jokaiselle viikonlopulle on jo varauksia.

Mäenpää kertoo Vesilinnan pääsevän hyvin oikeuksiinsa pimenevässä illassa.

– Ikkunat tekevät sen, että maisemaravintolasta on usein uskomattomat maisemat, kun yllä on tähtitaivas ja alla kaupungin valot.