Talvirenkaiden vaihto onnistuu oikeanlaisilla välineillä myös kotioloissa, mutta erityisesti sähköautojen renkaita vaihtavat saavat olla tarkkana, kun nostavat autoaan.
– Pohja on täynnä akustojen koteloita, ja niitä ei kannattaisi rikkoa, ettei vesi pääse koteloihin ja aiheuta ongelmia akuille, kertoo jyväskyläläisen Rengasnuoran myyntipäällikkö Janne Nuora.
Nuoran mukaan sähköautojen nostamisessa on käytettävä erilaisia nostopaloja, jotta auto saadaan renkaanvaihtoa varten ylös ehjänä. Akustojen vuoksi sähköautot myös painavat enemmän kuin perinteiset polttomoottoriautot.
Rengasnuoran toimitusjohtaja Jarmo Nuora muistuttaa, että suurin riski kotona renkaita vaihdettaessa on kuitenkin se, että auto putoaa tunkilta.

Jyväskylän Seppälässä toimiva Rengasnuora täyttää keskiviikkona 30 vuotta ja juhlii pyöreitä vuosia kakkukahvien sekä työn merkeissä keskellä kiivaimpaa renkaanvaihtosesonkia.
Vuosikymmenten aikana ala ja autojen renkaat ovat muuttuneet paljon. 1980-luvulla autoissa oli pienimmillään 12-tuumaisia renkaita. 2000-luvulla suuremmat jarrut pakottivat myös rengaskoot kasvamaan. Viime vuosien asiakkaita puhuttanut ilmiö on ollut renkaissa yleistyneet rengaspaineiden valvontajärjestelmät, joita moni ei osaa itse nollata.
Janne Nuora uskoo, että seuraavassa kehitysvaiheessa renkaiden kehät kasvavat, mutta samalla renkaat kapenevat, jotta vierintävastus on mahdollisimman pieni.
Rengasnuora on kasvanut kymmenen vuoden välein. Ensimmäinen harppaus oli 2000-luvun vaihteessa ja toinen 2013. Vuosien varrella tilat ovat kasvaneet 300 neliöstä yli 1500 neliöön, mutta osoite on pysynyt samana. Tilan tarvetta ovat kasvattaneet rengasvalikoiman laajentuminen ja lisääntynyt rengashotellin kysyntä.
Jarmo Nuora vihjailee, että yrityksen seuraava pyrähdys on jo mielessä, mutta ei suostu paljastamaan vielä enempää.
Jarmon mukaan yrityksen menestyksen salaisuus on ollut asiakaspalvelussa ja omaan vahvuuteen keskittymisessä.
– Olemme pysyneet lestissämme eli henkilö- ja pakettiautojen renkaiden erikoisosaamisessa.
Talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun saakka, kun keli sitä edellyttää.