Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttely: Katsaus kotimaiseen taidegrafiikkaan

Keski-Suomen museon näyttelyssä on esillä lähes sata teosta.

Keski-Suomen museon Taidehallin Graphein-grafiikkanäyttely koottiin museon omista kokoelmista. Näyttely esittelee kotimaista grafiikkaa eri vuosikymmeniltä, ja mukaan on koottu lähes sata teosta. Näyttelyn kuraattorina toiminut intendentti Tuula Vuolio-Vallenius kertoo, ettei Keski-Suomen museon kokoelmien grafiikkaa ole ollut aiemmin esillä tässä mittakaavassa.

Esillä on teoksia muun muassa Ellen Thesleffiltä, Outi Heiskaselta, Frans Toikkaselta ja Wäinö Aaltoselta. Keskisuomalaisia naisgraafikoita näyttelyssä edustavat muun muassa Ulla Virta, Kirsi Neuvonen ja Riitta Uusitalo.

Näyttely antaa monipuolisen katsauksen grafiikan menetelmiin ja niiden moni-ilmeisyyteen. Mukana on muun muassa puupiirroksia, litografiaa, etsauksia ja mezzotintoja. Vuolio-Vallenius halusi perinteisen mustavalkoisen grafiikan rinnalle myös värikästä grafiikkaa. Näyttely osoittaa, kuinka taidegraafikoiden ilmaisu voi olla menetelmästä riippuen yksityiskohtaisen piirrosmaista tai hyvinkin maalauksellista.

Vuolio-Valleniusta kiinnostaa, miten teokset kertovat tarinaa taidegrafiikan kehittymisestä Keski-Suomessa. Ennen 1970-lukua keskisuomalaisia taidegraafikoita oli vielä melko vähän, mutta grafiikkaa opetettiin kursseilla. Graphica Creativa -näyttely on järjestetty Jyväskylässä kolmen vuoden välein vuodesta 1975 lähtien, mikä tekee siitä vanhimman kansainvälisen säännöllisesti järjestettävän grafiikkanäyttelyn Pohjoismaissa.

Vuolio-Vallenius kertoo, että Grafiikan pajan perustaminen 1970-luvun lopulla sai aikaan kehityksen, jonka johdosta Jyväskylää alettiin pitää merkittävänä taidegrafiikan keskuksena.

– 1980-luvulla raja-aidat eri taidemuotojen välillä alkoivat kaatua. Monet muiden alojenkin taiteilijatkin innostuivat grafiikasta, Vuolio-Vallenius kuvailee.

Näyttelyssä on esimerkkejä siitä, miten muun muassa taidemaalarit ja kuvanveistäjät ovat kiinnostuneet kokeilemaan grafiikkaa. Esimerkiksi pääasiassa veistoksistaan tunnetut Veikko Hirvimäki ja Kain Tapper ovat tehneet myös grafiikkaa. Vuolio-Vallenius löytää Tapperin grafiikasta samaa estetiikkaa kuin hänen veistoksistaan.

– Myös kuvataiteilija Veikko Koskisen grafiikassa on nähtävissä samanlaista konkretismia ja muotokieltä kuin hänen muussa tuotannossaan, Vuolio-Vallenius sanoo.

Graphein Grafiikkaa Keski-Suomen museon kokoelmista Keski-Suomen museo 8.1.2023 asti.