Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittaja kävi testaamassa sykkiikö hänen sydämensä myös Mercedes-Benzin tuoreelle GLC-mallille

Mercedes-Benz uudisti onnistuneesti suositun GLC-mallinsa.

Kun Mercedeksen GLC vuonna 2016 tuli markkinoille, korvasi se tuolloin vanhentuneen GLK:n. Koska nykytrendien mukaan automallit uudistuvat suurin piirtein seitsemän vuoden välein, tarkoittaa tämä sitä, että uusi GLC on saatu tehtaalta ulos nyt.

Kuten edeltäjän aikakaudella, myös GLC on saanut tekniikkansa monelle tutusta C-sarjalaisesta. Mallistossa tämän alapuolella ovat GLA ja GLB, yläpuolella GLE ja GLS. Nimeämislogiikka on kaikissa sama – aakkosten alkupään kirjaimet ovat kokoluokassa pienimpiä ja kauempana olevat lähempänä maasturia.

Ulkoisesti uuden ja vanhan GLC:n erot ovat maltillisia. Suurimmat erot löytyvät pinnan alta. Siellä kaikki on pistetty uusiksi. Ulkonäkömuutoksilla ei ole kuitenkaan haluttu säväyttää liikaa, koska kyseessä on yksi Mercedes-Benzin myydyimpiä malleja.

Nyt koeajoon lähti dieselkoneinen ja nelivetoinen GLC 220d. Konepellin alla mylvii kaksilitrainen dieselpata – tietysti kevythybridi. Nykyään nämä Mersu-versiot ovat jonkinlaisia hybridejä, koska päästöt pyritään polkemaan maanrakoon. Hinnastossa mainitut GLC 300e ja GLC 400e ovat lataushybridejä, joissa polttomoottorin virkaa hoitaa bensakone. Lataushybrideillä voi ajaa pelkällä sähköllä valmistajan mukaan 121 kilometriä, joten matka on tuplaantunut vanhaan verrattuna. Kevythybridillä ei toimi pelkällä sähköllä, vaan sähkö avustaa matkantekoa tarpeen vaatiessa, esimerkiksi kiihdytyksissä.

Kuljettajan paikalla digiä on paljon – kuten nykyään tapana on. Pienen perehtymisen jälkeen voi huomata, että toiminnot löytyvät selkeiden ja loogisten kuvakkeiden kautta. Lisäksi ratin vasemmanpuoleisista napeista löytyy mittariston näytön toiminnot, ja oikealta keskikonsolin näytön toiminnot. Auton varustelistaus lämmittää mieltä, sillä takapenkillekin on istuimien lämmitys.

Jos on aikaisemmin ajanut uusilla Mercedeksillä, ajotuntumassa on paljon tuttua. Taajamassa uusi GLC on sopivasti balanssissa ja moottoritielläkin eteneminen on tasaisen varmaa – auto ei petä odotuksia missään tilanteessa. Vaihteisto toimii mukavasti, ja alustatuntuma on muutenkin kohdillaan.

Minulla on aiemmasta GLC:stä mahtavat muistot, joiden keskiössä on Mercedeksen GLC 63 AMG. Uusi ei näille muistoille kalpene. Tuore GLC on mieluisa ja arkikäyttöön sopiva tapaus. Tuote on selkeästi kunnossa. Suurin pettymys liittyy varmasti tietoon siitä, että GLC:tä ei enää valmisteta Uudessakaupungissa.

Halvimmillaan Mercedeksen uusi GLC lähtee omaksi 67 391 eurolla, ja autona on tuolloin GLC 220d. Halvin lataushybridi lähtee omaksi 74 333 eurolla.