Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ilokiven kauhukabareen järjestäjä sanoo burleskin olevan paljon muutakin kuin paljasta pintaa – se on hyväksyntää ja lupa leikkiä

Kun Riikka Huikkonen istahtaa peilin ääreen, alkaa matka Rosetta Sweet -burleskihahmoksi. Ilokivessä vietetään lauantaina Halloweenhenkistä burleski-iltaa, jossa lavalla nähdään 16 esitystä.

Riikka Huikkonen lupaa, että Rosetta Sweet on tällä kertaa Rosetta astetta hurjemman näköinen. Sitten hän alkaa maskeerata burleskihahmoaan esiin.

Huikkonen on ammattiburleskitaiteilija. Hän esiintyy itse, vetää burleskikursseja ja järjestää tapahtumia. Seuraava burleskitapahtuma on lauantaina 29.10. kun Ilokivessä juhlitaan Halloweenin kunniaksi burleski-iltaa kauhukabaree-teemalla ja 16 esitystä.

Huikkonen kiinnostui burleskista jo nuorena, mutta Rosetta Sweet syntyi vasta vuonna 2015 kun hän teki ensimmäistä burleskiesiintymisensä Kortepohjan Rentukassa.

– Se oli tosi pelottavaa. Podin järkyttävää pahoinvointia parin päivää ennen esiintymistä ja verenpaineet olivat tapissaan.

Esityksen jälkeen olo oli kuitenkin euforinen.

– En muista, että mistään muusta olisi tullut yhtä hieno olo.

Huikkonen oli nuorena äärimmäisen ujo. Kuulemma "Niin ujo kuin ihminen vain voi olla". Tätä on vaikea uskoa nyt – Huikkonen sen enempää kuin Rosetta Sweetkään eivät vaikutta aroilta. Toinen jutustelee luontevasti ja toinen on esiintymissään jopa julkean rohkea.

Huikkonen sanoo liiallisen ujouden väistyneen ryhmäliikuntaohjauksen ja personal trainer -töiden myötä. Jännityskin on muuttunut melkein nautinnolliseksi.

– Kyllä ennen esitystä täytyy vähän jännittääkin. Jos ei muuten, niin vaikka väkisin, hän nauraa.

Burleskista tuli Huikkoselle nopeasti enemmän kuin harrastus. Esiintymiskokemuksen kasvettua, hän alkoi vetää burleskikursseja. Aluksi opetus oli puhtaasti tanssillista, mutta nyt mukana on ilmaisullisia harjoituksia, improvisaatiota, riisuuntumista ja burleskille tyypillistä tasselien pyöritystä.

Burleskiesityksissä on usein mukana paljasta pintaa ja riisuutumista, mutta kursseilla se ei ole harrastuksen edellytys.

– Kurssille voi tulla verkkareissa ja hupparissa. Hauskaa on kyllä huomata, että pidempään mukana olleiden verkkarit vaihtuvat usein jossain vaiheessa verkkosukkahousuihin ja mikroshortseihin. Paitakin saattaa jäädä pois. Minä tulkitsen sen tarkoittavan, että ihmisen on hyvä olla omassa kehossaan.

Huikkonen kertoo burleskin edistävän kehotietoisuutta ja ihmisten moninaisuuden hyväksymistä.

– Burleski on myös erinomainen liikuntamuoto, jonka parissa voi vapauttaa sisäistä lastaan tekemään asioita, joita ei normiarjessa tulisi tehtyä.

Kurssilaiset ovat usein 30–45-vuotiaita. Huikkonen toivoisi lisää jopa seniori-ikäisiä.

– Laji sopii hyvin yli 70-vuotiaillekin, mutta heillä voi olla ennakkoluuloja lajista.

Sitten meikki näyttää jo melkein valmiilta.

– Odotas. Käyn hakemassa vähän tekoverta, Huikkonen sanoo j akohta Rosettan silmistä valuvat punaiset verinorot.

Lauantaisen Sweet Burlesque Night:n ohjelma koskee tavalla tai toisella kauhua. Huikkosta itseä pelottavat eniten klovnit ja nuket. Illan rekvisiittaksi koristellut nuket ovat säikäytelleet Huikkosta jo useamman päivän ajan keittiössä.

– Sanoin puolisolle, että ne viedään kyllä sitten jonnekin varastoon piiloon tämän jälkeen, hän nauraa ja lisää vielä, että "on järjetön pelkuri, mutta vannoutunut kauhuleffafani".

Huikkonen paljastaa vielä lopuksi, että elokuussa Jyväskylässä koetaan ensimmäisen kansainvälinen burleskifestivaali.

Sweet Burlesque Night Kauhukabaree Ilokivessä 29.10.