Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miltä Jyväskylän kulttuuririntamalla näyttää? – teatterin keskustelutilaisuudessa pohdittiin niin rahoitusta kuin rakenteitakin

Jyväskylän kaupunginteatterilla keskusteltiin tänään, maanantaina kulttuurista, sen merkityksestä ja tulevaisuudesta. Paikalla olivat keskustelemassa tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen ja Suomen Teatterit ry:n toiminnanjohtaja Kaisa Paavolainen. Tilaisuuden vetäjänä toimii Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.

Noin 60-päisessä yleisössä näkyi laaja kattaus kulttuuritoimijoita erityisesti tanssin, teatterin ja musiikin puolelta ja keskustelu kävi vilkkaana.

Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Mari Aholainen kiitteli sitä kuinka kulttuuri on noussut viime aikoina merkittävämmin esille keskusteluissa.

– Pelkästään kulttuuri sanaan on törmännyt viimeisen kahden vuoden aikana tiheämpään kuin viimeisen kymmeneen vuoteen.

Myös Honkonen näki kulttuurin merkityksen korostuneen koronavuosien kulttuuritarjonnan tyhjiön vaikutuksesta.

Yleisöstä kiiteltiin sitä, kuinka kulttuuri on mukana Jyväskylän kaupungin tuoreessa strategiassa, mutta huolta aiheutti se, näkyykö tämä yksinomaan kulttuurin ulkoisissa rakenteissa kuten rakennusten kunnostuksessa.

Sari Ilmola Taiteen edistämiskeskuksesta sanoi Jyväskylän kulttuurikentällä olevan rahaa ja rakenteita koskevia ongelmia.

– Meillä on Keski-Suomessa hirveän hyvä kulttuuripalvelua tuottava kulttuurikenttä, mutta varsin kevyet rakenteet tukemassa kulttuurialan ammattilaisten työtä.

Taiteen edistämisekeskuksella on ensi vuonna vain yksi työntekijä Keski-Suomen alueella ja vaikka Ilmola kiitteli Ely-keskuksen ja Maakuntaliiton panosta, hän totesi näiltä puuttuvan työaika kulttuurin edistämisen ja rakenteiden vahvistamistyöhön.

– Yksi ongelma on Jyväskylän kaupungin rahoitustilanne. Painotus on nyt se, että valtio tukee meidän kulttuurialaamme enemmän kuin kaupunki.

Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Eila Tiainen muistutti ministeriä siitä, että valtion budjetissa kulttuurin osuus on yhä vain 0,8 prosenttia, vaikka yhtä prosenttia on tavoiteltu jo pitkään.