Rokotukset alkavat 1. marraskuuta. Novan terveysasemalle saa myös ilta-aikoja keskiviikkoisin.
Influenssarokotukset Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla järjestetään ajanvarauksella terveysasemilla viimevuotiseen tapaan. Ensimmäiset ajat ovat varattavissa 1.11. tiistaille.
Keskiviikkona 26.10. avautuva ajanvaraus tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti terveyspalveluiden verkkosivulta tai soittamalla omalle terveysasemalle. Puhelinautomaatin antamista asiointivaihtoehdoista valitaan numero 4.
Takaisinsoittopyyntöön pyritään vastaamaan saman tai seuraavan arkipäivän aikana. Ajanvarauksen odotetaan ruuhkautuvan ensimmäisten varauspäivien aikana. Automaattiin kannattaa jättää vain yksi soittopyyntö, jotta ruuhka saadaan puretuksi ilman ylimääräisiä takaisinsoittoja.
Rokotuksille on saatavilla rajoitetusti myös ilta-aikoja. Iltarokotukset on keskitetty Novan terveysasemalle keskiviikkoiltoihin kello 18.30:een saakka.
Oikeutensa maksuttomaan influenssarokotteeseen voi tarkistaa THL:n verkkosivuilta tai soittamalla terveysasemalle. Mikäli henkilö ei kuulu influenssarokotteen ilmaiseksi saavaan riskiryhmään, hän voi hankkia rokotteen apteekista omalla kustannuksellaan. Omakustanteista rokotetta varten tarvittavan reseptin ja samalla myös rokotusajan saa soittamalla terveysasemalle.
Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten terveyspalveluissa neuvolat sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto rokottavat oman asiakaskuntansa omissa toimipisteissään.
Kouluterveydenhuolto tiedottaa kouluissa lasten ja nuorten rokotuksista Wilma-viestillä.
Toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevat rokotetaan opiskeluterveydenhuollossa. YTHS:n palveluiden piiriin kuuluvat opiskelijat hoitavat rokotusasiansa YTHS:llä.
Influenssarokotteen kanssa samanaikaisesti voi ottaa THL:n suositusten mukaisesti myös koronarokotteen, jos sairastetusta taudista tai edellisestä rokotteesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.
Koronan tehosterokotetta suositellaan syystalvella 2022 kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteelliseen riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.
Terveydenhuollon vastaanotolla asioiva voi marraskuun alun jälkeen saada influenssarokotteen myös käynnin yhteydessä. Tällöin ei kuitenkaan ole mahdollista saada samanaikaisesti koronarokotetta.