Muuramen kunnanjohtaja Ari Ranta-aho sanoo osittain salamyhkäisesti edennyt Muuramen keskustan S-kauppahanketta win-win tilanteeksi.
Muuramen keskustaan nousee uusi S-market vanhan viereen. FaceBook-ryhmä Puskaradiossa ja S-kaupan pihalla muuramelaiset näyttävät hankkeelle vahvasti peukkua.
– Vanha rakennus alkaa olla sen ikäinen, että on varmasti ihan aiheellista rakentaa uusi. Veikkaan, että siitä tulee paljon kustannustehokkaampi ja taloudellisempi, Harri Mönkölä arvelee.
– Kehitys on hyvästä. On ehdottomasti hyvä, että uutta toimivampaa tulee vanhan tilalle, Tuomo Kilpinen sanoo.
Eija Kilposta ilahduttaa, että kaikki kaupat eivät siirry ysitien varteen.
– Keskustassa asuu paljon ihmisiä ja erityisesti vanhuksia, joten on tärkeää, että palvelut säilyvät täällä.
– Laita sinne, että täyden kympin juttu, nimettömänä pysynyt muuramelaispariskunta sanoo.
Laita sinne, että täyden kympin juttu.
Muuramen kunnanjohtaja Ari Ranta-aho sanoi viimeviikkoisessa tiedotustilaisuudessa tilannetta "win-winiksi" eli toisin sanoen kaikki osapuolet hyötyvät siitä.
Paikalla oli joukko kunnan, Keskimaan ja kiinteistöyhtiä Trophi Fastighets AB:n edustajia ja allekirjoitettavana sopimukset tulevasta vähittäistavarakauppa hankkeesta, jossa keskustan S-marketille rakennetaan uusi tila viereen.
Ranta-aho viittasi tuplavoitolla siihen, että S-kauppa saa näin toimivammat tilat, muuramelaiset laajemman tarjonnan ja kunta uudenlaista, toivottua kehitystä keskustaan.

Kunnan tahtotilana on elävöittää uudelleen vanhaa keskustaa, jossa sijaitsevat S-marketin lisäksi kunnantalo, kirjasto ja terveyskeskus. Ranta-aho arvioi alueen jämähtäneen vanhaan aikaan ja kaivanneen jo pitkään uutta ilmettä.
– Hanke sisältää kiinteistökauppaa, -purkamista, uuden rakentamista ja vanhojen kiinteistöjen kunnostamista. Järjestely takaa sen, että ilme tulee muuttumaan ja samalla mahdollistetaan alueen kehittämistä.
Nykyisen S-kaupan tiloihin tulee uusia toimijoita. Sitä, keitä nämä ovat, ei vielä tiedetä.
– Koko projekti on pidetty salassa tähän asti, joten vanhojen tilojen käyttösuunnitelmia ei siksikään vielä ole, Trophin maajohtaja Tommi Seppänen sanoo.
Liikekiinteistöihin sijoittava Trophi omistaa päivittäistavarakauppoja. Muuramen S-market toimii vuokralaisena Trophin omistamassa kiinteistössä. Myös uusi rakennettava kiinteistö on Trophin.

Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä kertoo, ettei muutoksen takana ole huonokuntoiset tilat vaan liian pieneksi käynyt myymälä ja kaupan sisäiset logistiset haasteet. Sen sijaan, että vanhaa olisi lähdetty muokkaamaan, haluttiin tehdä uusi rakennus, johon siirtyminen on mutkatonta. Nykyisen 1 100 neliön asiakaspinta-alan sijaan kaupasta tulee 1 800 neliön kauppa.
– Muuramen S-kauppa on ollut kunnan kokoon nähden pieni jo pitkään, Määttä arvioi.
Asiakkaat pääsevät uuteen kauppaan näillä näkymin vuonna 2025.