Katso videolta kuin jyväskyläläis-saarijärveläinen kivenveistäjä loihtii kiven pintaan mursun. Vastaavankaltainen työ löytyy Haminasta, jossa se kunnioittaa kesällä Suomeen saapunutta ja täällä menehtynyttä mursua.
Jos koskaan on haastattelun aikana tullut mieleen, että olisipa kaikki aika maailmassa, niin tämän miehen kohdalla. Tarinaa riittää ja mukana vilahtelee koko liuta tuttuja nimiä. Välillä jutussa vierailee Katri Helena, toisinaan Reidar Särestöniemi ja sitten Kari-Pekka Kyrö. Seppo Huisman, 74 ei tarinoi kohtaamisistaan leveillen vaan sellaisena kuin ne ovat kohdalle sattuneet.
– Olen kyllä niin monen herran kanssa konjakit ottanut, hän sanoo ja hymyilee.
Katso alla olevalta videolta, kuinka Huisman naputtelee kiven pintaan mursua.
Huisman on lajissaan harvinainen – Saattaapa hän olla jopa ainutlaatuinen Suomessa. Hän nimittäin kaivertaa kiveä käsin. Moni taitaa hiekkapuhalluksella tehtävän kaiverrustyön, mutta harva uskaltaa lähteä naputtamaan neitseellistä kiven pintaa vapaalla kädellä pelkän vasaran ja ruuvista tehdyn taltan avulla.
– Tähän kun tekee virheen se on siinä sata vuotta, Huisman nauraa ja silittää kiven kiiltävää pintaa.
Oikeasti sata vuotta ei riitä. Virhe on ikuinen. Huisman tosin kertoo, että periaatteessa virheen voi korjata, mutta hänestä se ei kuulu asiaan. Kun tehdään, tehdään niin hyvin, ettei korjailua tarvitse edes harkita.
Sitten Huisman laskee taltan kivelle ja aloittaa naputtamisen. Liike on määrätietoinen, mutta kevyt.
– Tätä ei mikään kone pysty tekemään. Jokainen isku on omanlaisensa ja suunta ja syvyys muuttuvat tekemisen myötä. Minä elän valolla ja varjolla, hän sanoo.
Kivenveistämisen lisäksi Huisman maalaa ja sanoopa hän laulaneen orkesterissakin.
Kun Huisman lopettaa naputtamisen, hän kysyy miltä näyttää. Ja hienoltahan se näyttää. Kiven pintaan piirtynyt mursu nousee esiin lähes kolmiulotteisena. Eri kulmista katsottuna se tuntuu jopa ilmentävän eri tunnetiloja. Mursun piirtyminen kiven pintaan vaati tuhansia iskuja.
Huismanista tuli kivenveistäjä 20-vuotiaana. Sen jälkeen hän ei kuulemma ole töitä tehty. Työskennellyt hän on kuitenkin koko ajan. Työnteoksi ei kaiketi lasketa sitä mikä on sydämelle läheisintä ja rakkainta. Yrittäjänäkin hän on toiminut vuodesta 1995.
– Laita sinne, että rakkaudesta tätä tehdään, ei rahan takia, hän sanoo ja nauraa.
Jyväskylässä syntynyt taidekaivertaja on asunut elämästään pitkän pätkän Kotkan seudulla, mutta nyt koti löytyy jälleen Keski-Suomesta. Pääsääntöisesti hän elää Saarijärvellä, mutta usein myös Jyväskylässä.
̶ Tiedätkö, kun minä synnyin, Jyväskylän vappumarssi seisautettiin, Huisman sanoo eikä valehtele yhtään.
Hän tuli maailmaan vapunpäivänä ja äitiä kuljetettiin kiireellä sairaalaan vappumarssin reitin halki. Siinä ei auttanut muu kuin pysäyttää kulkue. Toinen vaihtoehto olisi ollut syntyminen taksiin.
Huisman kohtaa työssään paljon ihmisiä ja on kuullut hautakiven ja muistomerkkien äärellä monta tarinaa.
– Kyllähän se koskettaa kun äiti hautaa ainokaista poikaansa ja kehottaa jättämään kiveen tilaa myös omalle nimelleen, Huisman sanoo mietteliäänä.
– Kun ihminen puhuu kuolemasta, hän ei paljon valehtele. Silloin mennään sydämen rehellisyyteen, hän lisää.
Kuoleman läsnäolo saa arvostamaan elämää. Ja sitä Huisman todellakin tekee. Pari vuotta sitten elämän langat alkoivat olla heikot, mutta sydänoperaatioiden kautta niihin saatiin jälleen lujuutta.
– Minä muuten tykkään elämästä. Rakastan elämää, hän sanoo painokkaasti.
Mutta palataanpa vielä mursuun. Muotokuvalle on syynsä. Huisman tuli nimittäin kesällä istahtaneeksi Haminassa kahviseurueeseen, joka suunnitteli kansaa puhuttaneelle ja sittemmin menehtyneelle mursulle muistotilaisuutta. Tilaisuuteen kaivattiin muistokiveä ja sen Huisman lupasi naputella. Laattaan tuli tekstin lisäksi kuva mursusta, joka näyttää valosta riippuen joko murheelliselta tai leikkisältä. Huismanin tämän jutun alussa tekemä mursupotretti on toisinto Haminan laatasta. Huismanin poika on seurannut isänsä jalanjälkiä ja tehnyt kivitöitä ja parisenkymmentä vuotta.