Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttelyt: Keramiikkatyöhuoneen yhteisnäyttelyssä pohditaan paikan kokemusta

Pot Viaporin taiteilijoiden juhlanäyttelyssä näkyvät saven monet kasvot.

Keramiikkatyöhuone Pot Viapori juhlistaa 50-vuotista taivaltaan Paikka-juhlanäyttelyssä Suomen käsityön museossa. Vuonna 1972 perustettu keramiikkatyöhuone sijaitsee Suomenlinnan merilinnoituksessa, joka on Unescon maailmanperintökohde. Esillä on 12 taiteilijan töitä. Näyttelyyn kutsuttiin työhuoneen nykyisten taiteilijoiden lisäksi myös aikaisemmin tilassa työskennelleitä taiteilijoita.

Työskentelytilat tarjoavat omaa rauhaa, mutta myös yhteisöllisyyttä. Kollegoiden kanssa tehdään raaka-ainetilauksia, suunnitellaan yhteispolttoja ja vaihdetaan kuulumisia sekä töiden että muun elämän osalta.

– Pöydän ääressä meillä on kohtaamispaikka, jossa käydään usein hyviä keskusteluita, Riitta Talonpoika hymyilee.

Soile Paasonen kuvailee saven parissa työskentelyä meditatiiviseksi. Hän toi näyttelyyn kymmeniä keraamisia hattuja, jotka leijuvat näyttelytilassa ilmavasti.

– Teoksessa lennätetään hatut ilmaan juhlavuoden kunniaksi, Paasonen luonnehtii.

Teoksissani on myös toiveikkuutta.

Tiia Matikainen

Näyttelyn yhdistäväksi teemaksi valikoitui paikka, jonka kokemusta kukin taiteilija on lähestynyt omista lähtökohdistaan. Lauttamatkat työhuoneelle ovat taiteilijoille alituinen inspiraation lähde. Kohtaamiset lautalla, ympäröivä meri ja vuodenaikojen mukana muuttuva luonto tarjoavat aiheita teoksiin. Lasitaiteilija Liisa Ikävalko toi näyttelyyn muottiin sulatetusta lasista valmistamiaan pilviteoksia.

– Lauttamatkalla työhuoneelle katselen usein pilviä, Ikävalko kuvailee.

Talonpojan teosten taustalla ovat usein luontokokemukset.

– Veden värähtely tai vaikka työpäivän aikana jäätyneet mukulakivet saattavat antaa aiheen työhön, Talonpoika kertoo.

Luontoaiheet nousevat näyttelyssä vahvasti esille, ja myös Tiia Matikaisen tuotannossa luonto on merkittävä inspiraation lähde. Hän tarkastelee töissään ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä.

– Olen miettinyt, kuinka ihminen alkaa nähdä metsässä ihmismäisiä hahmoja. Teoksissa on mukana myös metsänpeittoteemaa, Matikainen sanoo.

Moni on käsitellyt näyttelyteoksissaan yhteiskunnallisia aiheita, ja esimerkiksi sota on vaikuttanut töiden aihepiireihin. Pirjo Pesonen on tarkastellut näyttelyn teemaa paitsi fyysisen paikan, myös paikkauksen kautta.

– Olen ajatellut ihmisiä, joiden elämään sodat tai luonnonkatastrofit ovat vaikuttaneet. Teoksissani on myös toiveikkuutta, tulevaisuuden ja uuden elämän rakentamista, Pesonen luonnehtii.

Paikka – Keramiikkatyöhuone Pot Viapori. Suomen käsityön museo 4.12. asti.