Camilla Mickwitzin näyttely tarjoaa ripauksen nostalgiaa.
Lastenkirjailija, kuvittaja ja animaattori Camilla Mickwitzin (1937–1989) tuotantoa esittelevään Lapsuutta etsimässä -näyttelyyn pääsee tutustumaan syyskaudella kolmessa eri näyttelykohteessa. Jyväskylän taidemuseon osuus on esillä Ilmiö-tilassa tammikuuhun asti, kaupunginkirjaston lastenosaston ja Villa Ranan ravintolan näyttelyt lokakuun loppuun saakka.
Näyttelyn koordinaattorina toiminut Hilda Järvinen Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluista sekä taidemuseon museolehtori Sirpa Turpeinen luonnehtivat kokonaisuutta värikylläiseksi. Näyttelykokonaisuudessa keskiöön nousevat Mickwitzin kirjoista ja animaatioista tutut hahmot Jason, Emilia ja Mimosa.
Esillä olevat kuvitusoriginaalit ovat 1970–1980-luvuilla ilmestyneistä kirjoista.
Tänä vuonna ilmestyi Mickwitzin aiemmin julkaisematon Saariston prinsessa -kuvakirja. Suomalaisen lastenkulttuurin keskeiseksi vaikuttajaksi noussut Mickwitz teki uransa aikana yli kaksikymmentä kuvakirjaa ja lähes yhtä monta animaatioelokuvaa. Hänen tunnetuimpia animaatioitaan ovat Pikku Kakkosen alkutunnus ja Varokaa heikkoa jäätä.
Mickwitz ryhtyi aikoinaan tekemään tuotantoa lapsille, koska tunsi itsensä lapseksi aikuisten maailmassa. Hän ammensi teoksiinsa ideoita omasta arjestaan ja ympäristöstään.
Järvinen löytää Mickwitzin tuotannosta aiheita, jotka ovat edelleen ajankohtaisia.
– Hän käsitteli teoksissaan muun muassa yksinhuoltajuutta, ja tuotannossa nousee esille myös se, miten lapset näkevät ja kokevat aikuisten hektisen maailman, Järvinen kuvailee.
Turpeinen kertoo, että taidemuseon näyttelyn yhteyteen rakennettiin satutila, jossa on istuskelupaikkoja ja Mickwitzin kirjoja, joita saa lukea vapaasti. Tilasta luotiin hämärällä valaistuksella elämyksellinen ja sopivan jännittävä.
Näyttelykokonaisuuteen liittyy runsaasti oheistapahtumia, kuten elokuvaesityksiä, työpajoja ja teatteria. Lasten näyttelysuunnistuksessa ideana on kerätä kaikista kolmesta näyttelykohteesta leima, jolloin viimeisestä kohteesta saa pienen yllätyksen.
Järvinen toivoo, että tapahtumakokonaisuus saisi liikkeelle myös sellaisia perheitä, jotka eivät välttämättä muuten vieraile taidelaitoksissa. Hän kokee lapset inspiroivana kohderyhmänä.
– Lasten mielikuvitus on niin rikas, että heiltä voi itsekin saada uutta perspektiiviä. Usein lapset huomioivat sellaisia asioita, jotka jäävät aikuisilta huomaamatta, Järvinen hymyilee.
Lapsuutta etsimässä – Camilla Mickwitzin värikäs maailma Jyväskylän kaupunginkirjasto ja Kulttuuritalo Villa Rana 31.10. asti ja Jyväskylän taidemuseo 15.1.2023 asti.