Seniorimessut aloittaa Vanhusten viikon ohjelman lokakuun ensimmäisellä viikolla. Tapahtuma järjestetään maanantaina 3.10. Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Messut pyörähtää käyntiin kello 10 Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Hämäläisen tervehdyssanoilla ja ohjelmaa on koko päivän kello 15 saakka.
Messuilla on mukana lähes 30 näytteilleasettajaa ja mukana on niin järjestöjä, yhdistyksiä kuin kaupungin omia toimijoita. Minnansalin ohjelmassa on monipuolisesti sekä musiikkiesityksiä että puheohjelmaa.
Skifflepapat tuovat messuille pappaenergiaa mukaansatempaavalla musiikillaan. Helmiinan ja Ellan Kimallekaksikko puolestaan omaa nuoruuden intoa, sillä duon muodostavat 13-vuotiaat kanteleensoittajat Ella Roimela ja Helmiina Kantlin.
Osmo Ikosen konsertti alkaa kello 14.15. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen on monipuolinen laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti.
Puheohjelmassa tutustutaan aamupäivällä Gradian valokuvauksen opiskelijoiden tekemään ”Muistaakseni”-projektiin, joka toteutettiin viime kesänä Hoivakoti Hannalassa ja Akseli ja Elina -lyhytaikaishoidon yksikössä. Projektin tavoitteena oli tuottaa dokumentaarista valokuvaa hoivatyöstä ja sen tekijöistä, tuoda esiin työn merkityksellisyyttä ja ilahduttaa yksiköiden asukkaita henkilövalokuvilla.
Puheohjelma jatkuu iltapäivällä, kun Minnansalissa kuullaan kello 13.15. alkaen professori Arto O. Salosta Itä-Suomen yliopistosta. Luennon aiheena on ”Merkityksellisen elämän jäljillä”.
Tilaisuus on kaikille avoin ja siihen on vapaa pääsy. Seniorimessut järjestää Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut.