Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jarkko Martikainen on Veturitallien juhlavieraana

Jarkko Martikainen esiintyy perjantaina 30.9. Jyväskylän Veturitalleilla. Hänen lisäkseen Kiskoklubilla esiintyvät jyväskyläläiset The Hikers kello 18 ja Nervous Buffalo String Band kello 19.15. Jarkko Matikainen astuu lavalle kello 20.30.

Perjantain Kiskoklubi on osa Jyväskylän Veturitallien 10-vuotissynttäriviikkoa 30.9.– 8.10. Viikon aikana Veturitalleilla järjestetään esimerkiksi opastettuja esittelykierroksia ja erilaisia taide- ja kulttuuriesityksiä. Lisäksi Veturitalleilla järjestetään muun muassa suomalaista soitinrakentamista esittelevä Musamessut-tapahtuma 8.10.

Jarkko Martikainen on tehnyt ja esittänyt musiikkiaan yli kahden vuosikymmenen ajan. Muusikon uran lisäksi hän on julkaissut kaksi kirjaa. Martikainen tunnetaan parhaiten YUP:n säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina.

Perjantain tapahtuma on maksuton, päihteetön ja ikärajaton.

Jesse Kaikuranta musisoi Jyväskylän Popparissa perjantaina 30.9. Artistin läpilyönnistä ja debyyttialbumin Vie mut kotiin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta, joten laulaja juhlistaa syksyn kiertueella 10-vuotista taiteilijauraansa.

Kaikuranta esiintyy soolona pianon kanssa.

Elävä musiikki

Harry’s

Pe–la 30.9.–1.10. Duo Piknic

Himos

Pe–la 30.9.–1.10. Iskelmän Synttärit

Ilokivi

1.10. Khiral, Slash the Smile & Rise of Insanity

Kaupunginkirkko

Pe 30.9. Eve & Ossi

Keljon Tapiola

Ti 4.10. Astra, Kari Junikka

London

Pwe 30.9. Shut the Funk Up

Lutakko

Pe 30.9. Tumppi Varonen & Problems, Ypö-Viis, Lapsuus

La 1.10. Ursus Factory, Sepikka, Jere Valkonen

Ti 4.10. Dead By April, Blood Youth, Ember Falls

Muurmanni

To 29.9. The mission men

Poppari

Pe 30.9. Jesse Kaikuranta

La 1.10. Jazz Jkl Live

Suojakallio

La 1.10. Metsound

Vaajakosken urheilutalo

Su 2.10. Hannu Hautaniemi

Veturitallit

Pe 30.9. Kiskoklubi: Jarkko Martikainen, Nervous Buffalo String Band, The Hikers