Yona on todellinen oman tiensä kulkija. Laulaja-lauluntekijän debyyttialbumi Pilvet liikkuu, minä en ilmestyi vuonna 2010 ja toi hänelle Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut ja lukuisten muiden artistien levyillä vieraillut artisti leikittelee musiikin ja lyriikan eri genreillä luoden ajatonta poptaidetta.
Yonan tuorein studioalbumi Uni johon herään palkittiin Emma Gaalassa arvostetulla Kriitikoiden valinta -pystillä, sekä Teosto-palkinnolla.
Kapun lauluklubilla Yona esittää rakastamiaan kappaleita laajalla tyylikirjolla.
Kapu eli Lasse Hirvi ja Yona esiintyvät Bar Vakiopaineessa sunnuntaina 25.9. kello 15.
Taiteen edistämiskeskuksen stipendin tänä vuonna saanut Juha Repo tuo Palokan Pelimannitalolle mukanaan Kannaksen pojat ryhmänsä.
Tällä kertaa ohjelmistosta löytyy ikivihreitä Kannaksen lauluista Kipparikvartettiin, Tapio Rautavaaraan sekä Mattiin ja Teppoon.
Esityksen pituus on noin 1,5 tuntia ilman väliaikaa.
Juha Revon lisäksi konsertissa esiintyvät sunnuntaina 25.9. kello 15 Tuiki Järvensivu viulu ja Johanna Lantto.
Elävä musiikki
Harry’s
Pe–la 23.–24.9. Räsynukke
Keljon Tapiola
Ti 27.9. Tapani Lager, Jussi Roponen
London
La 24.9. Kapteeni Lamminen
Lutakko
Pe 23.9. Eva + Manu
La 24.9. Slack Bird Big Band
Palokan pelimannitalo
Su 25.9. Juha Repo ja Kannaksen pojat
Poppari
Pe 23.9. Steepless, Sakea Ilta + Ylävire
La 24.9. Heikki Silvennoinen Band
Vaajakosken urheilutalo
Su 25.9. Minna Äikäs band & Minna Äikäs
Vakiopaine
Su 25.9. Kapun lauluklubi: Yona
Ylä-Ruth
Pe 23.9. The Dick Hawks