Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katso kuvakavalkadi 30 vuotta täyttävän Popparin menneiltä vuosilta

Sami Salovaara kertoo perustaneensa livebaarin oikeastaan vahingossa.

3 500. Vähintään niin monta keikkaa, tutkintoa, näyttökonserttia ja workshoppia Sami Salovaara laskee mahtuneen Jazz Barin – sittemmin Popparin – kolmeenkymmeneen vuoteen.

Salovaara selailee valokuvakansioita. Tuossa esiintyvät Kari Ikonen ja Pekka Törmänen. Tässä soittaa maaherra Kalevi Kivistö ja tuossa jazzpianisti Marian Petrescu. Historian lehtien havina on loputon.

Salovaarasta keikkojen ja vuosien määrä tuntuu uskomattomalta. Perustaessaan vuonna 1992 pientä keskiolutbaaria Kauppakadun varteen hän ei osannut moista visioida. Edes elävän musiikin elimellinen kuuluminen toimintaan, ei ollut suunnitelmissa, vaikka jazzin ajateltiin kyllä soivan taustalla.

Markku Rinta-Pollari poikkesi baariin kun olimme rakentamassa sitä ja alkoi puhua Drive ry:n nimissä jazzkeikoista. Baariin oli ostettu pystypiano ja kohta hankittiin jo rummut, basso ja PA (äänentoistojärjestelmä).

Drive ry on sittemmin lakannut toimimasta, mutta tilalle on tullut Suomen Jazzliittoa ja Blues Live! Nykyisin keikkoja järjestää paljon myös Jazz Jkl. Jazz Bar puolestaan on muuttanut Puistokadulle ja ristitty muuton yhteydessä Poppariksi jo vuonna 2000.

Salovaara on periaatteessa jo eläkkeellä, mutta käytännössä hän vastaa yhä ohjelmistosta. Esiintyjiä ei tarvitse haalia, sillä yhteydenottoja tulee jatkuvasti.

– En ole koskaan tilannut meille esiintyjää, hän sanoo.

– Tai äläpäs. Kerran olen. Yleisönpyynnöstä hankin Mariskan.

Koronavuodet olivat henkisesti raskaita. Pahimpana kuukautena Popparissa tehtiin saman verran myyntiä, kuin normaalisti yhtenä perjantaina. Paikka haluttiin kuitenkin pitää auki aina kun se oli lain puitteissa sallittua.

Poppari on yksi Suomen kolmesta ravintolasta, joka sai merkittävää joukkorahoitustukea eli yksittäisten ihmisten mesenoimaa rahoitusta. Toinen näistä baareista on niin ikään jyväskyläläinen Bar Vakiopaine.

– Oli hämmentävää nähdä miten muusikot lähtivät mesenoimaan meitä tukikonserteilla. Kyllä siinä sai välillä miettiä, että huh, huh, Salovaara sanoo ja näyttä vähän liikuttuneelta.

Popparissa vietetään synttäreitä koko viikon. Esiintyjinä ovat muun muassa Heikki Silvennoinen, Steeples ja Severi Pyysalo. Kaikille avoimia jameja järjestetään myös useita. Popparilaiset miettivät ensin kutsuvierastapahtuman järjestämistä, mutta luopuivat ajatuksesta nopeasti ja päätyivät juhlaviikkoon.

– Kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu niin valtaisa määrä asiakkaita, muusikoita jne, ettei pystytty mitenkään rajaamaan sitä kenet kutsutaan. Paikaksi olisi tarvittu jäähallin verran tilaa, Salovaara nauraa.

Hän kertoo, että baarilla käy edelleen alkuaikojenkin asiakkaita. Myös pitkäaikaisia esiintyjiä on kokonainen liuta. Usein näitä näkee lavalla silloinkin kun keikkaa ei ole kalenterissa.

Popparin jamit on käsite, jonka tuntevat soittajat ympäri maan. Jyväskylässä esiintyneen artistin löytää usein illalla Popparin lavalta.

– Koskaan ei tiedä kenen kanssa joutuu soittamaan. Kerrankin piipahdin baariin kun lavalla Maija Vilkkumaa ja Pave Maijanen lauloivat bluesia, Salovaara muistelee.

Myös Jyväskylä ilmiö on käsite joka juontaa Popparista. Baarissa aloitettiin tutkintokonsertit vuonna 1993. Toiminta jatkuu yhä ja jyväskyläläiset muusikot ovat saaneet kiitosta rentoudestaan, joka syntyy yleisön edessä soittamisen kautta.