Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

KAVIn aluesarjassa on flopanneita animaatioita ja montaasielokuvan klassikko

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) Jyväskylän aluesarja pyörähtää käyntiin jälleen ensi viikolla. Näytökset järjestetään yhteistyössä Keski-Suomen Elokuvakeskuksen kanssa Ilokivessä, josta löytyy kaupungin ainoa aktiivitoiminnassa oleva 35-millimetrisen filmin eli kinofilmin projektori.

Tuttuun tapaan ohjelmistoa ei ole rakennettu minkään tietyn teeman ympärille, joten kokonaisuudesta on turha etsiä mitään yhteistä nimittäjää.

Yritän sitä silti.

Syksyn ohjelmistossa painottuvat yhdysvaltalaiset (4/7) sekä 1980- ja 1990-luvulla ilmestyneet elokuvat (5/7). Pienen mutta selkeästi erottuvan kokonaisuuden muodostavat myös kaksi kunnianhimoista fantasiamaailmaan sijoittuvaa animaatiota, jotka olivat ilmestyessään taloudellisia floppeja.

The Muppet Show’n nukkemestareiden Jim Hensonin ja Frank Ozin luomaa Tumma kristallia valmisteltiin otsa ja selkä hiessä vuosikaudet. Lopputuloksena on poikkeuksellisen komea nukkeanimaatio, jonka maailma on visuaalisesti rikas ja täynnä yksityiskohtia. Yleisöä se ei kuitenkaan löytänyt.

Lloyd Alexanderin Prydainin kronikka -fantasiakirjoihin pohjautuva Hiidenpata puolestaan on monin tavoin poikkeuksellinen Disney-tuotanto. Se on paitsi lauluton, siinä käytettiin myös tietokonetehosteita ensimmäistä kertaa Disneyn piirrosanimaatiossa. Modernimmalla ilmaisulla pyrittiin löytämään aikuisempaa yleisöä, mutta lopulta lehtereille eivät löytäneet minkään ikäiset katsojat.

Sarjan avaa Emile De Antonion Sian vuosi. Kyseessä on dokumenttielokuva, jonka tarkemman tyylilajin voisi määritellä kokooma-, kollaasi tai montaasielokuvaksi. Toisin sanoen se koostuu ohjaajansa valitsemasta ja leikkaamasta mutta muiden tuottamasta kuvamateriaalista. Uutiskuvista, haastatteluista ja muusta valmismateriaalista koostuva kokonaisuus ei ole vain otostensa summa vaan todistusvoimainen kiteytys Vietnamin sodan hulluudesta ja heijastus ilmestymisajankohtansa hengestä.

Peter von Bagh kutsui Sian vuotta ”hienoimmaksi Vietnamin sodasta kertovaksi elokuvaksi”. Näin sanoessaan hän onnistui tavoilleen uskollisesti samaan aikaan sekä liioittelemaan rankasti että olemaan järkähtämättömän oikeassa.