Wemmi ja Finlandia Marathon tuovat Paviljongin alueelle vilkkaan viikonlopun. Wemmi – Ween maan wiljaa täyttää ensi vuonna jo 30 vuotta.
Tulevana viikonloppuna 17.–18.9. on taas se aika vuodesta, kun Lutakossa on tarjolla satokauden tuotteita ja hyvin paljon muutakin. Ween maan wiljaa -markkinoiden nimellä 29 vuotta sitten alkanut tapahtuma on nykyään Wemmi, ja valikoimakin on laajentunut ruuasta syysmarkkinoiden suuntaan.
Markkinat järjestettiin myös vuosien 2020 ja 2021 syksyllä koronarajoituksin. Nyt on taas mahdollisuus järjestää tapahtuma normaalisti ja paikalle tulee noin 200 näytteilleasettajaa.
– Tämä on mittava tapahtuma ja noin puolet myyjistä on ulkona ja puolet sisällä Paviljongin halleissa. Kävijämäärä on ollut ennen koronavuosia yli 20 000 ja uskomme kävijämäärän palautuvan entiselle tasolle, ProAgria Tapahtumat Oy:n tapahtumatuottaja Niina Lampinen sanoo. Hän ollut vastuussa tapahtuman järjestämisestä vuodesta 2016 lähtien.
Kun pääsymaksuton Ween maa wiljaa -tapahtuma perustettiin, sillä haluttiin nostaa esiin kotimaisen ja varsinkin lähiruuan tärkeyttä.
Lampinen jatkaakin, että kotimaisen luomu- ja lähiruuan arvostus on ollut jatkuvasti kasvussa. Kuluttajat tahtovat yhä enemmän olla perillä siitä, mistä heidän syömänsä ruoka tulee ja suosia lähellä tuotettua ruokaa.
– Wemmissä keskitytään vahvasti kotimaiseen ruokaan. Tarjolla on kotiin ostettavaksi syksyn satoa järvistä, pelloilta ja puutarhoista sekä tuoreena että säilöttynä. Alueella on lisäksi laaja tarjonta ravintoloita ja kahviloita. Monet tulevatkin syömään kala-aterian, esimerkiksi muikkuja, jälkiruokalettuja unohtamatta.
Tapahtuman kestosuosikkia Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruispuuroa on ostettavissa kahtena päivänä.
– Naiset laittavat aamulla aikaisin padan alle tulet ja keittävät puuroa paikallisesta rukiista. Moni tulee juuri tämän puuron takia markkinoille, Niina Lampinen toteaa.
Kun markkinat laajenivat Paviljongin sisätiloihin, käsityöläisten määrä kasvoi. Jo muutaman vuoden on ollut sisällä myös Suomen käsityöyrittäjien Käsityökortteli, jossa on mukana noin 20 käsityöläistä.
– Myynnissä on muun muassa tekstiilejä, neuleita ja koruja, ja monissa tuotteissa on mukana kierrätys-teemaa.
Finlandia Marathonin eri matkoja juostaan perjantaina ja lauantaina 16.–17.9. Tapahtuma tuo niin osallistujia kuin heidän tukijoukkojaan Paviljongin alueella.
– Tapahtumat tukevat hyvin toisiaan. Varsinkin he, jotka tulevat kannustamaan juoksijaa, saavat meidän tapahtumastamme ajanvietettä. Se kannattaa muistaa, että varsinkin lauantaina voi olla Lutakossa pysäköintipaikoista pulaa. Kaupungin ydinkeskustan puolellekin voi jättää pysäköintitaloihin auton parkkiin, Niina Lampinen sanoo.