Club For Fivella on tällä kertaa orkesteri mukana; katso listalta muukin musiikkitarjonta

A Capella-yhtye Club For Five ja Ilmavoimien Big Band konsertoivat yhdessä lauantaina 10.9. kello 19 Jyväskylän Paviljongissa.

Club For Fiven ja Ilmavoimien Big Bandin yhteistyö alkoi jo vuonna 2016. Kokoonpanojen yhteinen Tänä iltana -konserttikiertue saatiin päätökseen maaliskuussa 2022, mutta yleisön pyynnöstä konsertti päätettiin tuoda vielä orkesterin kotipaikkakunnalle Jyväskylään.

Konserttien sisältö koostuu suomalaisten suosituimpien viihdesäveltäjien, Toivo Kärjen, Unto Monosen ja Junnu Vainion musiikista. Konserttien sovitukset on tehty tuomaan esiin juuri näiden kahden vahvan yhtyeen parhaita puolia. Konsertissa kuullaan niin koskettavia, kuin riemastuttaviakin tulkintoja monista tunnetuista lauluista.

Club For Fivessa laulavat Maija Sariola, Saima Haapanen, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi.

Ilmavoimien Big Bandia johtaa päällikkökapellimestari, musiikkimajuri Jaakko Nurila.

Elävä musiikki

Freetime

Pe 9.9. Fear of domination

Harry’s

Pe–la 9.–10.9. Jari Osmo Samuli & M.J. Kangasniemi

Ilokivi

Pe 9.9. Prestige, Skull Altar, Death is Death

La 10.9. El Hertzo, JyriC, Ozong, DJ Hyvämieli

Keljon Tapiola

Ti 13.9. Minna Äikäs band & Minna Äikäs

Lutakko

Pe 9.9. Moon Shot, Block Of Flats, Surplus

La 10.9. Karri Koira, Figaro

Paviljonki

La 10.9. Club For Five & Ilmavoimien Big Band

Poppari

Pe 9.9. Sami Saari ja Jazz Pojat

La 10.9. Johanna & Mikko Iivanainen

Ravintola Sohwi

Pe 9.9. Pauli Hanhiniemi Melko Akustinen Trio

Suojakallio

La 10.9. Esko Sartolahti

Vaajakosken urheilutalo

Su 11.9. Juha Vartiainen & Kyösti Lindeman

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut