Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pekka Markkanen pelasi maaottelun Jyväskylässä 34 vuotta sitten; torstaina on Lauri Markkasen vuoro

Torstaina 18.8. Jyväskylässä tapahtuu jotain poikkeuksellista urheilun saralla. Susijengi ja sen suurin tähti, jyväskyläläinen Lauri Markkanen, pelaavat koripallomaaottelun LähiTapiola Areenalla, kun vastaan asettuu Ukraina. Kyseessä on ensimmäinen Suomen maajoukkueen pelaama ottelu Jyväskylässä 34 vuoteen.

Kun Susijengi edellisen kerran pelasi Jyväskylässä, mukana oli silloinkin yksi Markkanen, Laurin isä Pekka. Tuolloin Suomi hävisi EM-karsintaottelun Neuvostoliitolle 79–81.

– En ole isältä hirveästi pelistä kysellyt, enkä oikein tiedä faktaa, mitä pelissä on tapahtunut. Toivottavasti alettaisiin saada useamminkin pelejä Jyväskylään, Markkanen sanelee.

Hän on pelannut viisi edellistä kautta maailman kovimmassa koripalloliigassa NBA:ssa. Viime kesänä hän siirtyi Chicago Bullsista Cleveland Cavaliersiin ja vakiinnutti itselleen heti ison roolin joukkueessa.

25-vuotias pelaaja aloitti koripalloilun jyväskyläläisen HoNsUn riveissä. Vuonna 2014 hän siirtyi helsinkiläiseen HBA:han, jonka riveissä hän on pelannut edellisen ottelunsa Jyväskylässä vuonna 2015. Markkanen itse sanoo, että Jyväskylässä pelatessa ajatus maajoukkuepeleistä tuntui vielä kovin kaukaiselta.

– Ei se silloin aikanaan käynyt edes mielessä, että pelaisin Susijengissä, varsinkaan Jyväskylässä. Jo HoNsUn kohtaaminen HBA:n riveissä Monnarilla oli todella iso juttu, mies avaa ottelun ainutlaatuisuutta.

Jyväskylää ei ole pidetty maan tunnetuimpana koripallokaupunkina, mutta Markkanen näkee, että asiaan saattaa olla tulossa muutos. Harrastajamäärät ovat olleet vahvassa kasvussa ja maan suurimpien tähtien pelaaminen Jyväskylässä voi olla omiaan viemään buumia uudelle tasolle.

– Odotan äänekästä tapahtumaa, jossa fanit elävät mukana. Totta kai toiveissa olisi, että peli kulkee niin itsellä kuin joukkueellakin. Ehkä kilpailijana vielä toivoisin, että jännitys säilyisi loppuun asti ja nappaisimme voiton, vaikka sitten viimeisen sekunnin heitolla, peluri tunnelmoi.

Jyväskylässä pelattava ottelu on kenraaliharjoitus ensi viikon MM-karsintaotteluihin sekä syyskuun EM-kisoihin. Susijengi on leireillyt kesän aikana tiiviisti yhdessä ja harjoitellut kovaa huippuluokan turnausta varten.

Kovaa taakkaa on keventänyt hyvä joukkuehenki. Sosiaalisen median palveluissa on nähty useaan otteeseen, että jyväskyläläinen tähtipelaaja on saanut joukkuekavereiltaan oman kannatushuudon, ja hurtti huumori on muutenkin vahvasti läsnä joukkueen arjessa.

– Joka vuosi odotan, että kesällä pääsen maajoukkueen mukaan. Joukkueeseen kuuluu parhaita ystäviäni, joten leirit ja harjoitukset tuntuvat paljon helpommilta, kun tällaisia tyyppejä on ympärillä, Markkanen naurahtaa.

Markkanen murtautui suuremmin kansan tietoisuuteen viimeistään vuoden 2017 EM-kisoissa, joiden alkulohkoa Suomi isännöi Helsingissä. Nyt Susijengi pelaa alkulohkon ottelunsa Prahassa ja jatkopelit Berliinissä. Esimerkiksi Espanjassa Bilbaon MM-kisoissa 2014 paikalla oli 10 000 suomalaiskannattajaa, ja Susijengille odotetaan jälleen vahvaa kannatusta paikan päälle.

– Odotan, että meillä on jälleen paljon kannattajia mukana ja edessä huikea viikko. Miesten arvokisat ovat aina ainutlaatuinen tapahtuma.