Sanna Vatasen näyttelyssä on esillä hänen tekemiään käspaikkoja, neulakintaita ja lautanauhoja.
Tekstiilitaiteilija Sanna Vatasen Lankahine – Kehrätty Karjala -näyttelyyn pääsee tutustumaan Suomen käsityön museon Aulagalleriassa. Vatasella on karjalaiset juuret, ja hän on kiinnostunut karjalaisten kuvioiden taustalla olevista tarinoista ja symboliikasta. Hän on näyttelyssään lähestynyt karjalaista käsityöperinnettä kunnioittavasti, ja samalla tuoden sieltä elementtejä nykypäivään.
– Esimerkiksi neulakintaat tehtiin aikoinaan paksusta langasta, jotta ne kädessä tarkeni ajaa reellä. Toteutin näyttelyn kintaat selvästi ohuemmista langoista, ja ne sopivat hyvin nykykäyttöön, Vatanen sanoo.
Käsityötaidot olivat entispäivän Karjalassa suuressa arvostuksessa, ja nuorten tyttöjen opettajana toimi usein oma mummo. Tekstiilit olivat merkittävässä roolissa karjalaisissa rituaaleissa ja juhlamenoissa. Vatasta kiehtoo se, miten myös arkisia käyttötekstiileitä on aikoinaan koristeltu. Kauneutta arkeen on tuotu muun muassa kuvioimalla villapaitoja ja lapasia.
Näyttelyn karjalankielinen nimi ”lankahine” tarkoittaa langasta tehtyä, tavallisimmin villalangasta kehrättyä. Väreistä etenkin punainen, musta ja valkoinen toistuvat karjalaisissa perinnetekstiileissä. Samat värit ovat läsnä myös Vatasen näyttelyssä. Hän on kuitenkin lisäksi irrotellut väreillä, ja hyödyntänyt useissa teoksissaan jämälankoja.
– Haluan kannustaa ihmiset kaivelemaan ensin kaappejaan, ja käyttämään ensisijaisesti materiaaleja, joita löytyy valmiiksi kotoa. Tuunauskaan ei ole pelkästään nykypäivän ilmiö, vaan ennen kaikki materiaali on koettu arvokkaana, eikä mitään käyttökelpoista heitetty hukkaan, Vatanen pohtii.
Karjalaisissa lautanauhoissa on käytetty aikoinaan rohkeasti värejä. Juuri lautanauhojen tekeminen vei Vatasen mennessään.
– Hurahdin tekniikkaan täysin! Muuntelumahdollisuudet ovat ihan rajattomat, Vatanen hymyilee.
Vatanen kannustaa lähestymään vanhaa kuviomaailmaa aluksi vaikkapa neulomalla tai virkkaamalla, jos ne ovat itselle tutuimpia käsityötekniikoita. Vatanenkin on toteuttanut näyttelyyn töitä neuloen ja virkaten, mutta lisäksi hän opetteli lukuisia ikiaikaisia käsityötekniikoita, kuten punapoimintaa, viitelöintiä ja virvittäin ompelua. Vatanen löytää hitaista ja haastavista tekniikoista meditatiivisuutta.
Lankahine – Kehrätty Karjala. Suomen käsityön museon Aulagalleria. 28.5.–11.9.