Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskylän MM-ralli näkyy liikennejärjestelyissä ja täysissä hotelleissa – myös mielenosoitukset todennäköisiä

Jyväskylässä järjestetään MM-ralli 4.–7. elokuuta. Eniten ralli näkyy keskustassa, Mäki-Matissa, Harjulla ja Lutakossa.

Torstaina alkava Jyväskylän MM-ralli vaikuttaa liikennejärjestelyihin. Tapahtuman odotetaan ruuhkauttavan pääteitä, erikoiskokeille johtavia teitä ja Jyväskylän keskustaa. Suurimmat liikenteelliset vaikutukset kohdistuvat keskustan, Mäki-Matin, Harjun ja Lutakon alueille. Poliisi on vastaamassa liikenteen sujuvuudesta ja turvallisuudesta.

Harjulla ajettavien erikoiskokeiden vuoksi katuja suljetaan keskustan, Mäki-Matin ja Harjun alueilta. Erikoiskokeiden läheisyydessä on myös erityisiä liikennejärjestelyjä, kuten tilapäisiä nopeusrajoituksia, pysähtymiskieltoja ja liikenteenohjaajia rallien aikana.

Komisario Tuomo Korhonen Jyväskylän poliisiasemalta sanoo, että mielenosoitukset Jyväskylässä rallien aikaan ovat todennäköisiä. Poliisi ei ollut saanut virallisia ilmoituksia vielä viikon alkaessa.

Paljon on kotimaista ja kansainvälistä vierasta liikkeellä.

Leena Lehosmaa

– Ilmoituksia saattaa tulla hyvinkin viime tingassa. Seuraamme sosiaalisesta mediasta vihjeitä mahdollisista mielenosoituksista ja olemme varautuneet niihin.

Ympäristöliike Elokapina vihjasi viime viikon torstaina sosiaalisessa mediassa järjestävänsä Jyväskylässä mielenosoituksen perjantaina 5. elokuuta.

Mielenosoituksesta on ilmoitettava poliisille 24 tuntia ennen sen alkua. Myöhemminkin tehtyä ilmoitusta voidaan pitää pätevänä, jos kokouksen järjestämisestä ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle.

Jyväskylän hotelleissa ralliviikko on vilkasta aikaa. Sokos Hotel Alexandran hotellipäällikkö Leena Lehosmaa sanoo, että henkilökunta odottaa ralleja innolla.

– Meillä on hotellit täynnä, ja paljon on kotimaista ja kansainvälistä vierasta liikkeellä. Omaan korvaani on kuulunut erityisesti englantia ja ranskaa sekä viroa.

Hän sanoo, että ranskaksi henkilökunnalta sujuvat kohteliaat fraasit sekä tervehdykset ja kiitokset.

Ralleihin on varauduttu runsaalla määrällä henkilökuntaa. Alexandrassa on myös rallin lipunmyyntipiste. Ravintolapuolella tarjotaan rallien aikaan suppeampaa listaa, johon on valittu annoksia, jotka maistuvat monelle ja ovat nopeita valmistaa.