Kisaviikonloppuina Teemu ”Tankki” Hirvonen huolehtii, että kuljettajat voivat keskittyä vain ajamiseen.
Toyotan rallitallissa tuskin kukaan muu tuntee kuljettajat paremmin kuin Teemu Hirvonen. Hänen virallinen tittelinsä tallissa on kuljettajakoordinaattori, mutta toimenkuvaan nähden se kuulostaa vähättelyltä. Hirvonen vastaa tallin kuljettajien liikkeistä kisaviikonloppuina aina lentokentältä lentokentälle. Kisaviikonloppuina kuljettajat pääsevät Hirvosesta erilleen vain ralliautossa.
– Olen lentokentällä ensimmäisenä vastassa ja viikonlopun jälkeen viimeinen ihminen, jonka kuljettajat näkevät lentokentällä, hän kiteyttää.
Hirvonen varmistaa, että kuljettajat heräävät aamulla ja ehtivät ajoissa sinne, missä heidän täytyy milloinkin olla. Hän huolehtii kuljettajien henkilökohtaisista varusteista, ruoasta, juomasta, lääkkeistä ja turvallisuudesta, jotta kuljettajat voivat keskittyä vain ajamiseen.
– Välillä toimenkuvaan kuuluu myös ennustaminen, kun pitää arvata, milloin kukakin kisapäivänä haluaa syödä, jotta osaa tehdä kokeille ruoka-aikataulun.
Yhteistyö kuljettajien kanssa on tiivistä, ja yhteyttä pidetään myös kisaviikonloppujen ulkopuolella. Usein liikunnan merkeissä.
– Takamoton (Katsuta) kanssa treenataan ja nyrkkeillään usein, Ottin (Tänak) kanssa nyrkkeiltiin, kun hän oli tallissa. Ja EP:n (Esapekka Lappi) kanssa jumppaillaan kaikenlaista, muun muassa pelataan padelia, Hirvonen kertoo.
– Tämä on työyhteisö, vaikka mukana on staroja. Kun ollaan kavereita, hankalatkin päivät sujuvat usein paremmin. Minulle on langennut rooli olla se, joka sanoo ikävät asiat, kun ne pitää sanoa.
– Minulla on suomalainen tyyli, jossa sekä hyvät että huonot asiat käydään läpi suoraan. Näillä kavereilla on ympärillään niin paljon mielistelijöitä, että hekin tykkäävät, kun joku sanoo suoraan.
– Sebin (Sebastien Ogier) kanssa pelataan golfia ja hän on käynyt joskus meillä syömässä. Tuskin hän pitäisi yhteyttä ja tulisi käymään, jos minun naama ärsyttäisi, hän jatkaa.
Minulle on langennut rooli olla se, joka sanoo ikävät asiat, kun ne pitää sanoa.

Nyrkkeily on kuljettajille hyvä harrastus, sillä siinä harjaantuu käsien, silmän ja kehon koordinaatio, joita tarvitaan myös ajamisessa. Hirvoselle nyrkkeily on luonteva treenimuoto, sillä hänellä on laaja kamppailulajitausta. Nyrkkeilyn lisäksi kokemusta on esimerkiksi vapaaottelusta, painista ja brasilialaisesta jujutsusta. Aikanaan Hirvonen oli myös perustamassa Jyväskylän Fight Clubia, joka toimii edelleen.
Rallipiireissä Hirvosen lempinimi on ”tankki”. Innoittajana nimelle on ollut Hirvosen toiminta treenimatolla.
Tuleva ralliviikonloppu tietää Hirvoselle taas kiirettä ja stressiä. Jos hän tekee virheen, pahimmillaan ralliauto ei lähde liikkeelle.
– Siksi virheitä ei saa tehdä. En halua nostaa kättä, kun pohditaan, miksi kisa meni pilalle eikä erikoiskokeelle päästy.
Virheiden välttämiseksi Hirvosella on rutiineja.
– Esimerkiksi erikoiskokeiden jälkeen käyn auton ja varusteet läpi aina samassa järjestyksessä, jotta en unohda mitään, vaikka tekisin sen vähillä yöunilla.
Tinkimätön sääntö on myös se, että kenelläkään muulla ei ole asiaa Hirvosen toimistoon ilman lupaa.
– Kaiken täytyy olla järjestyksessä ja minun pitää tarvittaessa osata vaikka yöllä herätettynä kertoa, mistä kuljettajalle löytyy esimerkiksi varakypärä tai hanskat.
Ennakointi on työssä arkipäivää ja paljon hyötyä on myös Hirvosen 30 vuoden kokemuksesta turvallisuusalalta. Hän on turvallisuuspalveluita esimerkiksi ravintoloille tarjoavan K-S Turvamiehet Oy:n (KST) yrittäjä ja osakkaana KST Vartiointi Oy:ssä.
Näillä kavereilla on ympärillään niin paljon mielistelijöitä, että hekin tykkäävät, kun joku sanoo suoraan.
– Vähänkin vieraammassa paikassa varaan aikaa tutustua ympäristöön ja ajoreitteihin ja mietin valmiiksi vaihtoehtoja, jos tulee poikkeuksia.
Joskus yli-innokkaita faneja on saanut pitää loitolla kuljettajista, toisinaan on täytynyt turvautua kiertoteihin, mutta pääosin työ on sujunut ilman suuria sattumuksia.
– Uskon, että se on juuri ennakoinnin ansiota.

Toyotalla Teemu Hirvonen on työskennellyt siitä lähtien, kun Tommi Mäkinen toi tallin takaisin MM-sarjaan kaudeksi 2017.
Rallimaailmasta Hirvosella oli siinä vaiheessa kokemusta jo kymmenen vuoden ajalta, sillä hän oli kiertänyt ralleja vuodesta 2006 lähtien serkkunsa Mikko Hirvosen mukana. Mikko Hirvosen kartturina oli muuten tuolloin Jarmo Lehtinen, joka työskentelee nykyisin Toyotan rallitallissa.
Hirvosta on kyselty myös muihin talleihin, mutta hän pelkää, että muualla joutuisi työskentelemään ”liian eurooppalaisten” tähtikuskien kanssa.
– En taivu erityiskohteluun. Pelkään, että jossain toisessa tallissa se voisi olla ongelma.