Ismo Leikolan mielestä suomalaisessa liikenteessä sujuvuus on suorastaan kiellettyä.
Stand up -koomikko Ismo Leikola on silloin tällöin julkisuudessakin kertonut pitävänsä autoilusta. Hän seuraa ihmisten liikennekäyttäytymistä, ja usein hänen esityksissäänkin kerrotaan teräviä havaintoja liikenteestä.
– Kaikissa asioissa minulla ei ole itseluottamusta. Voin olla ujo sosiaalisesti, mutta ajamisessa minulla on aina ollut ajatus, että osaan ajaa mitä tahansa vehjettä. Leikin lapsena pikkuautoilla ja radio-ohjatuilla autoilla. Aina on pitänyt päästä jollain ajamaan, Ismo Leikola sanoo.
Jyväskylässä lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneenä hän tietää mitä ovat Suurajot.
– Ralli oli pikkupoikana oikeastaan ainoa urheilulaji, josta olin tohkeissani. Kuskit kävivät nuotittamassa rallia meidän mökin lähellä maalaiskunnassa. Olimme veljeni kanssa katsomassa ralliautoja metsän suojassa ja kuskit antoivat tarroja lapsille taukopaikalla. Kävimme katsomassa isän ja veljeni kanssa ralleissa ainakin yhtä erikoiskoetta.
Kun Leikola oli lapsi, suosittuja rallikuskeja olivat Markku Alén, Tommi Mäkinen, Juha Kankkunen ja Timo Salonen.
– Alénilla oli Lancia ja se oli minusta kaikkein coolein auto. Muistan kun, Timo Salonen voitti Suurajot ja se tuntui tosi hienolta. Joskus olen katsonut tilastoja ja iloinnut suomalaisten menestyksestä. Jos ei ranskalaista Sebastian Loebia olisi tullut, Suomi olisi voittanut viime vuosina ylivoimaisesti eniten maailmanmestaruuksia.
En voi ymmärtää, miten kuski voi reagoida mihinkään.
Keskisuomalaisena Ismo on tavannut Juha Kankkusen ja Tommi Mäkisen, jonka ralliauton kyytiinkin hän on kerran päässyt.
– Se oli suljettu pätkä Puuppolassa. Muistan vieläkin ne jarrujen tehot. Tommi jarrutti viisi metriä ennen mutkaa ja sitten auto kääntyi. Se oli ihan hurjaa. Autourheilussa pitää ajaa sillä tavalla, että se on koko ajan sladissa eli ajetaan kahva edellä. Jos perä ei yhtään heitä, niin ei se ole mitään kunnon ajamista.
Parhaiten ralliauton kyydin näkee Ismo Leikolan mielestä, kun ajamista kuvataan auton sisältä.
– En voi ymmärtää, miten kuski voi reagoida mihinkään. Joskus järkytän Amerikassa ihmisiä näyttämällä heille rallivideoita. Heille rallit ovat aika vieras laji. Esimerkiksi 90-luvun Portugalissa ihmiset olivat ihan tien vieressä. He väistivät sitä mukaa, kun auto tuli. Siellä oli vielä haaste, että piti yrittää koskettaa autoa. Nykyään ei moinen enää vetele.
Ismo Leikolalla on kova hinku päästä ajamaan ralliautolla ja ralleja. Hän on kerran ajanut Hanki-rallin historic-autolla ja sai sen maaliin.
Hänellä on myös vankka mielipide siihen pitääkö auton olla etu-, taka- vai nelivetoinen.
– Auton pitää olla takavetoinen, etuveto on lälläri. Takavetoisella saa mutkassa vähän irrottaa perää lumella ja hiekalla. Etuvetoisessa saa perän toki liikkeelle käsijarrulla. Nykyautoissa on nappikäsijarruja ja nehän pitäisi kieltää lailla. Ei sellaisella saa perää liirtoon. Olen kuullut, että sana perstuntuma on tullut siitä, kun rallikuski tuntee perseessä heti, että perä lähtee liukuun, Leikola kertoo.
Ismo Leikola on asunut jo useamman vuoden Los Angelesissa. Siellä ihmiset ajavat joka paikkaan omalla autolla. Ennen ubereita kaupungissa ei ollut taksejakaan juuri muualla kuin lentokentällä.
– Jos saa kutsun tapaamiseen, siinä on aina tieto mihin saa parkkeerata. Losissa on heti katuparkkipaikkoja vapaana, kun vaikkapa Turussa ei löydä millään parkkipaikkaa.
Kun Leikola muutti Los Angelesiin, hän vuokrasi auton ja ajoi rennolla otteella.
– Parin viikon päästä ajattelin, että hetkinen, täällä taitaa olla vähän eri säännöt ja aloin tutkia niitä. Losin liikenne on vähän enemmän tanssia ja Suomen liikenne on armeijan marssia. Liikennevaloissa on nopeampi rytmi. Kun valot vaihtuvat keltaiselle, silloin ei jarruteta, vaan kaasutetaan. Keltainen valo kestää kauan, kun se Suomessa vain välähtää.
Los Angelesissa liikennekulttuuri on Leikolan mukaan vapaamuotoisempaa.
– Sujuvuus ja sääntöjen pieni oikominen puuttuu Suomesta. Sujuvuus on suorastaan kiellettyä. Asian toinen puoli toki on se, että Losissa olen nähnyt pahoja kolareita, Leikola kertoo.
