Katso listalta seudun musiikkitarjonta.
Suomenkielistä pop-rockia esittävä jyväskyläläinen Oliver julkaisi uransa viidennen studioalbumin Yhtä kuin elämä viime syksynä.
Energisenä livebändinä yli 600 keikan kokemuksella tunnettu Oliver kiertää parhaillaan Suomea levyn tiimoilta ja esiintyy Jyväskylässä Ravintolalaiva Gaialla perjantaina 29. heinäkuuta.
Uusi albumi sisältää sävellyksiä bändin jokaiselta jäseneltä, mikä on rikastanut yhtyeen sointia entisestään.
Vuonna 2009 debyyttialbuminsa julkaissut Oliver on ottanut uuden albumin myötä askeleen myös entistä rokimpaan ja suurieleisempään ilmaisuun. Levyn tekstit ovat toiveikkaita tarinoita elämää tarkasti havainnoivan ihmisen mietinnöistä ja oivalluksista.
Gaian keikalle on vapaa pääsy.
Jämsän Himoksella on 5.–6.8. uusi musiikkifestivaali eli Himos Metal Festival. Musiikista vastaavat ulkomaalaiset yhtyeet, muun muassa Within Temptation, Amaranthe, Pain ja Dynazty.
Kotimaisista esiintyvät Amorphis, tänä vuonna uuden levyn julkaiseva Battle Beast, Sonata Arctica ja uutta materiaalia lupaileva Stratovarius sekä Beast in Black. Lavalle tulevat myös paluun tekevästä projektiyhtye Northern Kingsistä Jarkko Ahola, Marco Hietala, JP Leppäluoto ja Tony Kakko.
Elävä musiikki
Ainola
Su 31.7. Merja Kuisma
Cheers Bar
La 30.7. Jani Wickholm
Gaia
Pe 29.7. Oliver
Hangan lava
Pe 29.7. Matti ja Teppo, Kari Hirvonen & Onnentähti
Harry’s
Pe–la 29.–30.7. Nicky Rothen duo
Kuikan lava
Pe 29.7. Korsuorkesteri, Joonas Erkkilä & Unelma
Ke 3.8. Saija Tuupanen
Kuokkalan kirkko
Ti 2.8. Annastiina ja Pertti Tahkola ja Nova Ensemble
London
Pe 29.7. Cube
La 30.7. PAM feat Ella
Peurunka
Pe–la 29.–30.7. Trubaduuri M. J. Luomansivu
Poppari
La 30.7. Diving Ducks
Rhea
Ke 3.8. Pauli Hanhiniemi Mad
Savion lava
Su 31.7. Neitoset