Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Terassiäänestyksen voitto meni tuttuun osoitteeseen – kärkikolmikossa uusia tuulia

Toiselle sijalle lukijat äänestivät Teeleidin puutarhaterassin.

Jyväskylän sataman Konttiravintola Morton nappasi jo neljännen peräkkäisen voittonsa Suur-Jyväskylän Lehden kesäterassiäänestyksessä.

Konttiravintolaa äänestäneet lukijat perustelivat valintaansa muun muassa näin:

”Herkulliset ruuat ja kahvilatuotteet, aina ystävällinen palvelu ja kaunis näkymä Jyväsjärvelle”, ”Mortonin ilmapiiri on suurin syy valintaan, mutta myös viihtyisyys ja visuaalisuus”.

– Hyvältähän se tuntuu, ravintolapäällikkö Annemari Jekunen tiivistää voittotunnelmat nauraen.

– Kyllähän tämä mesta on mieletön, ravintolan perustaja Petri Virta sanoo sataman aamuauringossa istuessaan. Hän uskoo, että Mortonin valtti on miljöön lisäksi kodinomainen vieraanvaraisuus ja osaava henkilökunta.

Äänestystuloksen hän näkee olevan monien pienten yksityiskohtien summa.

Satama-alue on kaikkiaan molempien mielestä vilkastunut huomattavasti sen jälkeen, kun Jyväskylän Morton avattiin vuonna 2018. Tämä näkyy myös terassin kävijämäärissä.

Ensimmäiset ravintolat olivat hyvin yksinkertaisia.

Petri Virta

– Olin itse avaamassa 2018, ja sataman alue on siihen verrattuna ihan kuin yö ja päivä, Jekunen sanoo.

– Tästä on tullut vähän sellainen kesäkeskusta. Jotkut tulevat kuntoilemaan, toiset syömään tai istumaan terdelle tai puistoon, Virta lisää.

Ensimmäiset ajatukset kohti Mortonin perustamista vaihdettiin vuosia sitten kävelymatkan päässä Jyväskylän konttiravintolasta. Eräässä Lutakon opiskelija-asunnossa nuoret kaverukset olivat asettuneet pöydän ääreen tuumailemaan.

– Meitä oli kolme vähän yli parikymppistä kaverusta, ja kaikilla oli haaveena oma ravintola. Vuonna 2010 päädyimme perustamaan ravintolan kotikylälleni Rautalammille, Virta muistelee.

Kysyntää uusille ravintoloille oli moneen suuntaan, mistä syntyi ajatus siirreltävästä merikonttiravintolasta. Ensi vuonna tulee 10 vuotta ensimmäisen konttiravintolan avaamisesta. Ravintoloiden tilat ovat kehittyneet alkuajoista paljon.

– Ensimmäiset ravintolat olivat hyvin yksinkertaisia. Kontissa oli pelkästään keittiö, ja kaikki istumapaikat olivat taivasalla. Nyt meillä on asiakaspaikkoja myös sisätiloissa, joten syömään voi tulla säällä kuin säällä.

Alkuperäinen kivijalkaravintola Rautalammilla suljettiin vuonna 2014, mutta viime kesänä sinne avattiin uusi konttiravintola.

Morton toimii nykyään kesäaikaan myös Kuopiossa, Joensuussa, Varkaudessa ja Pieksämäellä sekä ympäri vuoden Helsingissä.

Äänestyksessä toiseksi tulleen Teeleidin valtteja olivat lukijoiden mielestä muun muassa vehreä puutarhamainen ympäristö ja idyllinen tunnelma sekä erinomainen teevalikoima.

– Oi, sekin on hienoa, vau! Teeleidin yrittäjä Anne Savela vastaa ilahtuneena kuullessaan toisesta sijasta.

– Puutarhamme on ainutlaatuinen ja meillä on aika vakituinen asiakaskunta, joten sija ei sinänsä edes yllätä. Olen kauhean kiitollinen, että ihmiset muistivat meidät mainita. Olimme ensimmäistä kertaa mukana ja nyt jo näin hyvä tulos.

Kolmanneksi suosituin oli Korpilahden Satamakapteenin terassi. Se sai äänestäjiltä kehuja muun muassa hyvästä sijainnista järven äärellä, ystävällisestä palvelusta ja maukkaasta ruuasta.

– Sehän on hieno tulos! Monta hyvää terassia on jäänyt taakse, omistaja Janne Isotalo kommentoi.

Terassiäänestys on kaupallinen kokonaisuus, jossa olivat mukana Suur-Jyväskylän Lehden kesäterassikisa-aukeamalle ilmoituksen ostaneet yritykset.