Beach volley on Jyväskylässä suosittu kesäharrastus. Puitteet Tuomiojärven rannassa ovat lajille hyvät.
JyväsLentiksen valmennuspäällikkö Janne Flyktman toteaa, että Tuomiojärven Biitsiareena on yksi Suomen hienoimmista. Erityisen kiitoksen hän antaa rannan kokonaisuudesta seuran aktiiveille, innokkaille harrastajille sekä Jyväskylän kaupungille, jonka kanssa yhteistyö on sujunut hyvin.
Beach volley -kentät ovat kovassa käytössä. Järven rannassa oli heinäkuun alussa junioreiden SM-kiertue, ensi viikonloppuna 30.–31.7. on aikuisten SM-kiertueen osakilpailu ja viikkobiitsien aikana keskiviikkoisin palloa lyödään yhdellätoista kentällä. SM-osakilpailussa naiset pelaavat lauantaina ja miehet sunnuntaina.
– Tänä kesänä saimme sata kuutiota hiekkaa, joka levitettiin sellaisille kentille, jotka kaipasivat uutta hiekkaa. Yksitoista kenttää mahdollistaa, että voimme pelata esimerkiksi megaturnauksia. Junnujen SM-kiertueella oli mukana 145 joukkuetta, joka on kaikkien aikojen ennätys. Näin iso toiminta vaatii kaupungin apua ja seuralta paljon aktiivisuutta. Meillä onkin jäseniä, jotka tekevät koko sydämellään tätä työtä.
Kaupungin ja JyväsLentiksen yhteistyö sujuu siten, että kaupunki luo puitteet kentille ja pelaamiselle, ja urheiluseura pitää kentät kunnossa.
– Onhan meillä vielä kehitettävää. Toiveena on saada Biitsiareenalle juokseva vesi. Turnauksissa kuskaamme koko ajan pelaajille juomavettä. Varsinkin helteellä vettä menee paljon. Toiveena on saada myös nykyaikaiset pukukopit ja ehkä suihkutkin, sillä turnauksiin tulee paljon pelaajia muualta kuin Jyväskylästä. Olemme kuitenkin tyytyväisiä yhteistyöhön ja autamme puolestamme kaupunkia, että Biitsiareena toimii hyvin.
Meillä on jäseniä, jotka tekevät koko sydämellään tätä työtä.
Beach volley on Janne Flyktmanin mukaan hyvin suosittua nykyään. Seura järjesti alkukesästä biitsikoulun ja edelleenkin Jannelta kysytään, järjestetäänkö niitä lisää tänä kesänä.
– Beach volleyn suosio perustuu siihen, että se on ulkoilma- ja rantalaji. Lajin perusasiat oppii aika nopeasti, vaikka ei ole taustaa lentopallon pelaamisesta. Osa harrastajista pelaa sitä kahden hengen joukkueilla, mutta paljon on myös eri kokoisia joukkueita, jotka vain pelailevat. Laji on kuntourheilua parhaimmillaan.
Janne Flyktman ei pelaa enää aktiivisesti beach volleytä, mutta menee joskus viikkobiitsiin mukaan, jos kentältä puuttuu yksi pelaaja.
– Minulla on pitkä historia lajiin kuitenkin olemassa. Nykyisin valmennustyö vie kuitenkin aikani. Beach volleyssä pelaaminen pitää suhteuttaa sään mukaan. Jotkut ovat erikoistuneet pelaamaan kovassa tuulessa. Itselleni kova helle oli pahempi vastustaja kuin pelaajat verkon toisella puolella. Sade ei haitannut eikä kova tuulikaan.
JyväsLentiksen 16 junioria on pitänyt tänä kesänä kahvilaa museoviraston suojelemassa kioskissa Tuomiojärven rannalla.
Janne Flyktmanin mukaan kesä on ollut hieman haastava, koska kuumia päiviä on ollut melko vähän.
– Kahvilalla on kanta-asiakkaita, jotka juovat säännöllisesti kahvit siellä. Ja mikäs se mukavampaa kuin kahvitella järven rannalla.

Tapahtumat edesauttavat kioskin myyntiä, ja joka tapauksessa jäätelöä ja limsaa myydään tosi paljon.
– Työllistymisen lisäksi annamme kioskityön avulla nuorille elämänoppia ja vähän tuloja. Vaikka on sateistakin, kioskia on pidetty auki. Meillä on toiveena pitää kioski toiminnassa koko elokuun. Tuomiojärvellä käy paljon myös ulkomaalaisia, ja nuoret pääsevät kokeilemaan mukavasti kielitaitoakin.
Elokuussakin on luvassa tiukkoja pelejä, kun viikkobiitsit huipentuvat finaaleihin.