Suomen käsityön museon kesän päänäyttely Kirsti Rantanen – Tekstiilien avaruus on avoinna elokuun lopulle saakka. Kirsti Rantanen (1930–2020) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista tekstiilitaiteilijoista. Näyttely esittelee hänen uraansa ja eri vuosikymmenten tuotantoaan.
Rantasen pitkäaikainen ystävä, professori emerita Päikki Priha muistaa hänet lämpimänä ja avoimena persoonana. Näyttelyn pääpaino on Rantasen taiteellisessa työskentelyssä 1970-luvulta alkaen, mutta esillä on myös muun muassa kilpailutöitä, tilausteoksia ja painokangassuunnitelmia.
1970-luvulta lähtien Rantasen tuotannossa ryijyjen ja kuvakudosten rinnalle nousivat tilaa haltuun ottavat tekstiiliteokset, joissa muoto ja materiaalien moninaisuus olivat yhtä tärkeitä kuin tekniikka. Rantanen oli kuitutaiteen taitaja. Perinteisten kudontatekniikoiden sijaan kuitutaiteessa tekstiilimateriaalia muokataan vapaasti, esimerkiksi solmimalla ja punomalla.
Priha kertoo, että Rantanen hylkäsi lopulta kangaspuut, ja vapaaseen loimeen rakennetuista teoksista tuli hänen tärkein työskentelymenetelmänsä. Rantasen myöhempi tuotanto koostui pääasiassa hyvin suurikokoisista, kolmiulotteisista tekstiiliteoksista. Isoimmat työt olivat veistosmaisia ja monumentaalisia.
– Teoksilla saattoi olla korkeutta lähes viisi metriä, ja niitä tehdessä piti nousta tikapuille. Kirstillä oli apunaan kutoja, mutta hän oli itse aktiivisesti mukana teosten toteuttamisessa, Priha sanoo.
Rantanen piti erityisesti luonnonmateriaaleista, kuten villasta ja pellavasta. Näyttelyn teoksissa hän on hyödyntänyt myös muun muassa tuohta, sisalia ja pukinkarvaa.
Rantasen teosten värimaailma liikkui usein vaaleissa ja luonnonläheisissä sävyissä, mutta toisinaan hän saattoi tehdä esimerkiksi hehkuvan punasävyisiä tai syvänsinisiä teoksia. Priha kuvailee hänen töidensä struktuuria muhevaksi.
– Jos hänen teoksiaan tarkastelee ihan läheltä, ne ovat ikään kuin mikrokosmoksia.
Priha kertoo, että Rantanen oli kiinnostunut muinaisuudesta, ja hänen töistään voikin löytää viittauksia historiaan. Myös luonto ja puutarha olivat Rantaselle tärkeitä, ja toisinaan hän ammensi myös niistä töihinsä inspiraatiota.
Kirsti Rantanen – Tekstiilien avaruus. Suomen käsityön museo 14.5.–28.8.