Valon kaupunki näkyy Jyväskylässä myös kesällä – päivänvaloteokset ovat erinäköisiä säästä ja vuorokaudenajasta riippuen

Valon kaupunki näkyy tänä vuonna myös kesällä, sillä kaksi erilaista päivänvaloteosta ilahduttaa kaupunkilaisia ja vierailijoita Harjulla ja Huhtasuolla.

Valon kaupunki näkyy tänä vuonna myös kesällä, sillä kaksi erilaista päivänvaloteosta ilahduttaa kaupunkilaisia ja vierailijoita Harjulla ja Huhtasuolla.

Harjulla Neron portaiden ympäristöön heijastelee valoa Prismatic on Flowers of life -kollektiivin kehittämä auringonvaloa hyödyntävä taideteos. Auringonvalon väriskaala maalaa kesäisen Harjun maisemia eri tavoin säästä ja auringon asennosta riippuen. Teosta kannattaa ihastella aamupäivällä portaiden alaosasta käsin, sillä kello 10–12 välisen ajan aurinko valaisee teoksen kaikki osat. Teos on esillä 7. elokuuta 2022 saakka.

Huhtasuon Huhtakeskuksen aukiolla sijaitseva Pallerot-teos leikittelee eri värisillä varjoilla ja muuttuu eri vuorokaudenaikaan. Teos koostettiin yhteistyössä alueen nuorten ja Huhtasuon Hulinoille 7. kesäkuuta osallistuneiden asukkaiden kanssa.

– Molemmat teokset ovat osa Valon kaupungin ympärivuotista valoteemaista toimintaa. Meille on tärkeää, että kaupunkilaiset pääsevät nauttimaan valotaiteesta myös kesällä, kertoo palvelupäällikkö Kari Ström.

Pallerot-teoksen toteuttamisessa mukana ovat myös Hyvinvointia ja elinvoimaa Huhtasuolle -hanke, Tilapalvelut ja Osuuskauppa Keskimaa.

Teoksiin voi tutustua myös Valon kaupungin verkkosivuilla: https://valonkaupunki.jyvaskyla.fi/uutinen/2022-06-27_valon-kaupunki-nakyy-myos-kesalla.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut