Jyväskylän Kesä järjestetään 67. kerran. Se on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kulttuurifestivaali.
Kulttuurifestivaali Jyväskylän Kesä tuo väriä ja viihdykettä kaupunkikuvaan 6.–12. heinäkuuta.
– Tästä on tulossa täysi festivaalikesä ja se on ykkösjuttu. Pääsemme tekemään festivaalia sisältö edellä; terveysturvallisuus ei ole nyt kaiken määrittelevä asia vaan sivujuoni. Pitkästä aikaa meillä on kansainvälisiä vieraita ja olemme päässeet hyödyntämään esimerkiksi pimennettäviä teatteritiloja, Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju kertoo.
Festivaalin takana on pitkä työrupeama. Kun esiintyjiä aletaan etsiä esimerkiksi Keski-Euroopasta, kaikki lähtee siitä, onko esiintyjällä kiinnostusta tulla Suomeen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut tähänkin.
– Yleensä Suomesta on jatkettu kiertuetta itään; Moskovaan tai Pietariin. Esiintyjien kiertueet eivät välttämättä tule enää tänne asti, Suomi on vähän sivussa. Onneksi tosi monia kiinnostaa tulla Suomeen, koska maa on turvallinen, järjestäjät maksavat palkat sovitusti ja aikataulut pitävät. Suomella on hyvä maabrändi.
Festivaalijärjestäjien päänvaivaksi jää usein myös logistiikka: millä, milloin ja miten esiintyjäryhmät ja esimerkiksi lavasteet liikkuvat.
– Yksityiskohtien pyörittelyä on yllättävän paljon, kun saamme kansainvälisen vieraan. Usein se yllättää, mikä produktio lopulta on se monimutkaisin.
Vaikka takana on haastavat koronavuodet, Jyväskylän Kesän ydinporukka ei ole lannistunut missään vaiheessa. Vuonna 2020 festivaaleilla otettiin käyttöön etäosallistumisen mahdollistavia välineitä, kuten televisiolähetyksiä ja oma radiokanava. Toinen koronakesä oli todellinen yllätys.
– Maailma aukesi viime vuoden heinäkuussa ja teimme silloin kaikkien aikojen kävijäennätyksen, 47 000 osallistujaa, jos lasketaan mukaan etäosallistujat. Paikan päällä oli yli 30 000 ihmistä. Olimme koko Suomen suurin taide- ja kulttuurifestivaali. Tänä vuonna tavoittelemme 30 000:a kävijää.
Myös tänä vuonna koko festivaalin ajan jatkuvaan puheohjelmistoon voi osallistua etäyhteyksillä. Ylikulju toivoo, että Jyväskylän Kesän pariin saadaan myös uusia kävijöitä.
– Haluamme järjestää sellaisia sisältöjä, että ihmiset menisivät puolivahingossa sellaisiin tapahtumiin, mihin eivät ole ajatelleet mennä. Samalle he tutustuvat uusiin taidemuotoihin. Ohjelmisto rakennetaan juonikkaasti; jokainen voi päätyä yllättäviin tapahtumiin.

Tänä vuonna Jyväskylän Kesän painotus on monitaiteellisuudessa.
– Ohjelmasta löytyy erilaisia taidemuotoja ja myös paljon puheohjelmia. Villa Rana -rakennuksessa järjestettävä Kuplat-Juhlat on uusi monitaiteellinen kokonaisuus. Molempia saleja sekä ravintolaa hyödynnetään. Tapahtumassa esiintyy muun muassa harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen. Olemme rakentaneet ohjelmaa noin kaksi vuotta, Ylikulju kertoo.
Ylikulju nostaa esille myös ranskalaisen Compagnie D’autres Cordesin, joka on erikoistunut digitaaliseen taiteeseen sekä audiovisuaalisiin ja liveperformansseihin. Ryhmän vierailu Jyväskylän Kesässä on samalla heidän ensimmäinen esiintymisensä Suomessa.
– Se on meidän ykkösvieras. Olemme saaneet vihjeitä, että se on kiinnostavinta teatteria mitä koko Euroopassa on tällä hetkellä. Välillä järjestäjäkin on ennakkomateriaalin armoilla eli on todella jännittävää päästä näkemään livenä, miltä esitys näyttää.
Jyväkylän Kesä pääsee tuomaan ohjelmistonsa täyspainoisesti Jyväskylän kaupunginteatterin lavalle. Korona-aikaan sisätilat ovat olleet pitkälti kiinni. Myös pianistisäveltäjä Iiro Rantalan ja Jyväskylä Sinfonian yhteisesiintyminen on kaupunginteatterissa.
– On hienoa saada Rantala klassisen musiikin puolelta esille. Rantala on ollut artisti, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä myös korona-aikana.
Puistojuhlien odotetaan täyttävän Lounaispuiston.
– Se on esiintymispaikkana sellainen, että jyväskyläläiset eivät tiedäkään, miten ylpeä siitä voisi olla. Valmis iso lava, puisto ja nouseva tila keskellä kaupunkia, sellaisia ei ole Suomessa paljon. Olemme satsanneet myös ohjelmistoon todella paljon.
Perheille suunnattua ohjelmaa on muun muassa Mäki-Matin perhepuistossa. Myös Puistojuhlissa on ikärajaton alue.
– Lipunmyynti on mennyt hyvin, hyvän vuoden mukaisesti.
Lisätietoa: www.jyvaskylankesa.fi