Jokainen perhe ansaitsee onnistumisen kokemuksia – nämä naiset tietävät omakohtaisesti, mitä oikeanlainen tuki voi saada aikaan

Elina Peränen ja Linda Pippuri haluavat lisätä vuoropuhelua ja vertaistukea erilaisissa perhetilanteissa.

Elina Peränen ja Linda Pippuri ovat kasvatusalan ammattilaisia, jotka ovat molemmat kokeneet, miltä tuntuu jäädä yksin haastavassa perhetilanteessa. Pippuri on erityislapsen äiti, Peränen sairastui itse vakavasti lapsensa ollessa yksivuotias.

– Tällainen tulee aina odottamatta ja sellaiseen tilanteeseen, johon se ei sopisi. Sairaus hoidettiin hyvin, mutta perheenä jäimme yksin, sanoo Elina Peränen.

Pippuri on koulutukseltaan sosionomi ja varhaiskasvatuksen opettaja, Peränen erityisluokanopettaja. Koska he ymmärtävät myös ammattilaisen näkökulman, eivät he etsi syyllisiä vaan ratkaisuja. Heidän tavoitteenaan on kannustaa ihmisiä avoimuuteen.

Omassa elämässään he ovat löytäneet vaikutuskeinoiksi politiikan, mielipidekirjoitukset sekä podcastin julkaisemisen. Naiset tutustuivatkin aluevaalien yhteydessä alkuvuodesta. Heitä yhdistävä perheteema johti yhdessä kampanjoimiseen, ja yhteistyön jatkaminen tuntui luontevalta myös vaalien jälkeen.

Kesken kaiken -podcastissa Peränen ja Pippuri käsittelevät lapsiperheitä koskevia teemoja. Tähän mennessä aiheina on ollut muun muassa lapsen tuentarve sekä hoitoala. Tulevassa jaksossa kokemuksiaan avaa aikuisena ADHD-diagnoosin saanut.

ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö lukeutuu niin sanottuihin nepsy-piirteisiin. Piirteillä tarkoitetaan neuropsykiatrisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat ympäröivässä maailmassa ja rakenteissa selviämiseen.

Käsitteen alle mahtuu hyvin erilaisia ominaisuuksia, mutta esimerkkejä ovat aistien ali- tai yliherkkyydet, tic- eli nykimisoireet ja vaikeudet hahmottaa sosiaalisia tilanteita. Monet piirteistä eivät näy ulospäin.

Sairaus hoidettiin hyvin, mutta perheenä jäimme yksin.

Elina Peränen

Koulumaailman kiireessä ja isojen ryhmien keskellä lapsen tuen tarvetta ei aina tunnisteta. Näkyvästi oireileva voi saada hankalan lapsen leiman, jos käyttäytymisen syitä ei ymmärretä. Hiljaisempi avuntarvitsija puolestaan jää herkemmin huomaamatta. Peräsen kokemuksen mukaan suurin osa vanhemmista on kiitollisia, kun tuentarve huomataan ja sopiva erityisopettaja löytyy.

– Lapset saavat onnistumisen kokemuksia ja huomaavat osaavansa.

Positiivinen palaute on tärkeää niin lapselle, vanhemmalle kuin ammattilaisellekin. Pippuri sanoo, että hänen lapsestaan näkyy ylpeys aina, kun aikuinen näkee tässä hyvää ja sanoittaa sen lapselle. Peränen muistuttaa, että jokainen kehittyy omaan tahtiin ja harjoittelee eri asioita. Onnistumisia ei voi suhteuttaa vertailemalla lapsia keskenään.

Hieno esimerkki onnistumisesta tapahtui käsityötunnilla. Pippurin lapsi toi kuudennen luokan lopussa yllätyksenä kotiin valmiit lapaset. Aiemmin lapsi ei ollut saanut koulussa käsityötä valmiiksi. Pippuri laittoi käsityön opettajalle kiitollisen viestin, sillä tämä oli selvästi osannut tukea lasta oikealla tavalla.

– Ne olivat vain lapaset, mutta se oli niin paljon merkityksellisempi asia.

Oli kyse sitten lapsen erityistarpeista tai omasta sairastumisesta, vanhemmasta voi tuntua, että perheet ympärillä pyörittävät arkea onnistuneesti, kun oma elämä on pysähdyksissä.

– Vanhemman rooli on olla projektipäällikkö ja pitää kaikki langat käsissä, Pippuri kuvailee.

Peränen ja Pippuri ovat yhtä mieltä siitä, ettei ainaista jaksamista voi edellyttää yhdeltäkään vanhemmalta. Pitäisi olla tilaa myös nauttia pelkästä vanhemman roolista.

Haasteista huolimatta elämä on myös hyvää ja nautinnollista. Tämä puoli voi jäädä varjoon, jos keskustelu omasta lapsesta pyörii jatkuvasti ongelmien ympärillä. Peränen toivookin, että perheistä nähtäisiin myös hyvä ja muistettaisiin, että oma lapsi on vanhemmalle maailman rakkain.

Vertaistukea saadakseen Elina Peränen ja Linda Pippuri ovat joutuneet oma-aloitteisesti etsimään sitä. Peräselle apua tarjottiin sairauden akuutissa hoitovaiheessa. Hän huomauttaa, että avuntarve saattaa tulla vasta myöhemmin, kun kriisiin on saanut vähän etäisyyttä.

Pippuri on löytänyt merkitykselliseksi vertaistuen lähteeksi erityislasten vanhempia tukevan Leijonaemot-järjestön.

Molemmat kannustavat etsimään vertaistukea omaan tilanteeseen sopivasta järjestöstä ja myös puhumalla omasta tilanteesta avoimesti. Ensimmäinen askel voi olla neuvolan työntekijälle tai varhaiskasvatuksen opettajalle puhuminen.

– Jos ihminen on niin rohkea, että kertoo tilanteesta, siihen pitää tarttua. Ei saa kääntää selkää, sanoo Elina Peränen ammattilaisen näkökulmasta.

– On ok, että perheet tarvitsevat tukea. Sitä ei tarvitse hävetä, muistuttaa Linda Pippuri.

Vertaistukiyhdistyksiä perheille löytyy muun muassa osoitteesta https://leijonaemot.fi/tietopankki/muuta-tietoa.