Arkkitehti Wivi Lönn oli ahkera ja lahjakas, mutta luonteeltaan vaatimaton.
Arkkitehti Wivi Lönnin 150-vuotisjuhlanäyttely Rauhaa tulin täältä hakemaan keskittyy hänen vuosiinsa Jyväskylässä. Lönn (1872–1966) oli Suomen ensimmäinen oman toimiston perustanut naisarkkitehti.
Näyttelyn suunnitellut Jussi Jäppinen luonnehtii Lönnin olleen ahkera ja lahjakas, mutta silti luonteeltaan hyvin vaatimaton. Jäppinen julkaisi viime vuonna Lönnin elämää käsittelevän Wivi Lönn – Muistojen albumi -kirjan.
– Väritin kirjaa varten parisataa vanhaa valokuvaa. Näitä kuvia on esillä myös näyttelyssä, Jäppinen sanoo.
Näyttelyssä Lönnin tuotantoa esitellään valokuvien lisäksi myös rakennuspiirustusten kautta. Näyttelytilaan rakennettiin oikeassa mittakaavassa Lönnin kotitalon portti ja talon seinustalla sijaitseva katos. Lönn muutti Jyväskylään vuonna 1911, ja asui itse suunnittelemassaan Hämeenkadun talossa äitinsä kanssa vuoteen 1918 asti.
– Alvar Aallolla on Koetalo Muuratsalossa, ja Lönnin kotitaloa voisi hyvin sanoa Wivi Lönnin koetaloksi. Talossa on esimerkiksi 14 erilaista ikkunatyyppiä, ja Lönn suunnitteli taloon myös keskuslämmityksen. Lönn halusi ison puutarhan, joten hän osti Seminaarinrinteeltä kerralla kaksi tonttia, mikä oli myös poikkeuksellista, Jäppinen pohtii.
Lönn suunnitteli lukuisia huviloita Seminaarinmäen ja Älylän alueelle. Suurin osa taloista on edelleen olemassa, mutta muutama on ajan kuluessa saanut purkutuomion. Esimerkiksi Airilan talo purettiin 60-luvulla Ilokiven alta.
Myös Kamreeri Heinosen talo ehdittiin purkaa vuonna 1956 kerrostalon tieltä, mutta se rakennettiin alkuperäisten piirustusten pohjalta samaan kortteliin uudelleen vuonna 1997. Jäppinen harmittelee, että ydinkeskustaan valmistuneista kymmenkunnasta Lönnin suunnittelemasta talosta vain Puistokoulu on enää jäljellä.
Näyttelyn video-osuus esittelee samoilta paikoilta kuvattuna sadan vuoden takaisia ja nykypäivän näkymiä Jyväskylästä. Kuvat osoittavat, miten rakennuksia on purettu ja uusia noussut. Kuviin on tallentunut myös kaupungin muita muutoksia, Jyväsjärven rantaviivakin oli aikoinaan paljon lähempänä Älylää.
Oman osansa näyttelyä muodostaa Lönnin ja kauppaneuvos Hanna Parviaisen tiivistä ystävyyttä avaava osio. Naisten yhteistyön ansiosta Lönn piirsi lukuisia rakennuksia Säynätsaloon. Haikkaan hän suunnitteli myös asemakaavan.
Rauhaa tulin täältä hakemaan. Arkkitehti Wivi Lönnin Jyväskylän aika. Keski-Suomen museo 21.5.–11.9.2022.