Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Marttojen vinkkeihin voi tutustua nyt vaikka mökkilaiturilla

Puhelimeen ladattava Martat-sovellus on kaikille maksuton.

Keljonkankaan Martat -yhdistyksen sihteeri ja mediamartta Maire Korhonen asettelee puhelimensa uuden Keljonkankaan kirjaston pöydälle ja alkaa selata tottuneesti Martat-sovellusta. Marttojen oma sovellus julkaistiin viime syksynä, ja se on ladattavissa maksuttomasti Android- ja iPhone-puhelimiin.

– Idea on se, että sovelluksen voi ladata kuka tahansa, ei tarvitse olla Marttojen jäsen. Sovelluksen käyttäminen vaatii älypuhelimen ja rekisteröitymisen, Korhonen kertoo.

Hän taitaa myös sovelluksen käyttöönoton neuvomisen, jos siihen on tarvetta. Sovellusta on kehitytetty yhdessä eri-ikäisten marttojen kanssa. Siitä on haluttu tehdä selkeä ja helppokäyttöinen.

– Sovelluksesta löytyy ”omat oikopolut”, joihin voi valita, minkälaisista aiheista haluaa lisää tietoa. Tällä hetkellä tarjolla on paljon esimerkiksi puutarha- ja ruokajuttuja, Korhonen kertoo.

Tällä hetkellä tarjolla on paljon esimerkiksi puutarha- ja ruokajuttuja.

Sovelluksesta voi hakea tietoa myös hakusanoilla haluamastaan aihealueesta. Esimerkiksi sanalla ”tomaatti” löytyy yli 60 osumaa; siemenestä taimeneksi -viljelykoulu, tietoa tomaattilajikkeista ja ruokaohjeita... Vuoden vihanneksessa riittää asiaa.

– Kun sadonkorjuu lähestyy, voi sovellukseen tulla lisää tietoa esimerkiksi tomaattien säilömisestä.

Uusi asia Martat-sovelluksessa on sen keskustelupalstat, joita ei ole esimerkiksi marttajärjestön nettisivuilla. Keskustelun voi aloittaa itse tai käyttäjä voi osallistua jo meneillä olevaan keskusteluun. Sovellus toimii siis myös yhteisöllisenä tiedonvälittäjä.

– Esimerkiksi käsityöt-osioon voi laittaa aiheesta kysymyksen, ja se jää odottamaan vastausta. Kysymykseen voi liittää myös kuvan. Se voi olla tarpeen tilanteessa, jossa haluaa apua esimerkiksi ohjeeseen tai kasvintunnistukseen. Kuka vaan, jolla on sovellus, voi aloittaa keskustelun ja vastata niihin.

Keskusteluissa onkin mukana myös ihka aitoja marttoja ympäri Suomea. Jos Martat-sovellusta innostuu käyttämään aktiivisemmin ja haluaa tehdä siitä vieläkin henkilökohtaisemman, voi omaan profiiliin lisätä kuvan ja kuvauksen itsestään. Muille sovelluksen käyttäjille näkyviin tulee tietojen ja kuvan lisäksi sovelluksen käyttäjän etunimi.

Sovelluksessa näkyvät myös Marttojen omat tapahtumat, joista osa on avoimia kaikille. Ohjeita ja vinkkejä voi tallentaa omaan digitaaliseen Marttavihkoon, josta esimerkiksi ruoan valmistukseen tarvittavat raaka-aineet on helppo tarkistaa kaupassa ollessaan. Lisäksi sovellukseen voi lisätä muistutuksia esimerkiksi erilaisista kotitöistä haluamalleen ajankohdalle.

Sovelluksen löydät osoitteesta: www.martat.fi/sovellus