Vinkkejä kunnon kohottamiseen on koottu kasvattajille tehtyyn oppaaseen.
Jyväskylän sivistys- ja liikuntapalvelut sekä Finlandia Marathonin järjestäjät ovat tarttuneet haasteeseen parantaa lasten ja nuorten kestävyyskuntoa.
– Helmikuussa julkaistussa Lasten ja nuorten liikunta Suomessa -tuloskortissa on kirjaus: ”Erityisesti lasten ja nuorten kestävyyskunto on merkittävästi heikentynyt viimeisen 30 vuoden aikana.” Hyvän kestävyyskunnon vaikutukset fyysiseen terveyteen on tunnettu jo pidemmän aikaa. Viime aikoina on tullut tutkimustietoa liikunnan vaikutuksista myös oppimiseen, kertoo Jouni Vatanen Keski-Suomen Liikunnasta.
Finlandia Marathon -viikonloppuna perjantaina 16.9. järjestetään Jyväskylän koulujen 5.-, 6.- ja 7.-luokkalaisten juoksutapahtuma, jossa matkana on noin 5 kilometriä. Nuorten Maraton ei ole perinteinen juoksukilpailu, jossa oppilaat kilpailevat keskenään, vaan oppilaat voivat valita juoksevatko hyvää loppuaikaa tavoitellen vai hölkkäävätkö rauhallisemmin. Halutessaan voi myös sauvakävellä.
– Tärkeintä on, että oppilas etenee parhaansa yrittäen ja oman kuntotasonsa huomioiden siten, että tapahtumasta jää miellyttävä kokemus, Vatanen korostaa.
Nuorten Maratoniin liittyy olennaisesti tapahtumaan valmistautuminen, jonka aikana opitaan kestävyysharjoittelun tietoja ja taitoja.
– Kun nuoret oppivat jo peruskoulussa kestävyyskunnon kehittämisen tiedot ja taidot, he pystyvät huolehtimaan kestävyyskunnostaan kouluiän jälkeenkin. Parhaimmillaan oppilas kokee ja ymmärtää kuinka parantunut kunto mahdollistaa liikunnasta nauttimisen. Kun jo kouluaikana nuori kokee mitä on olla hyvässä fyysisessä kunnossa, on todennäköisempää liikuntamotivaation säilyminen läpi elämän, Vatanen uskoo.
Keski-Suomen Liikunta on tuottanut koululaisen kestävyyskunnon kehittämiseen oppaan yhteistyössä kaupungin, yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan, Jamkin Likesin ja huippu-urheilun instituutti Kihun kanssa.
Opas käsittelee monipuolisesti nuorten kestävyyskuntoon vaikuttavia tekijöitä. Nuoret kokevat kestävyyttä kehittävän liikunnan vastenmielisenä, jos he kokevat joutuvansa liikkumaan omaan suorituskykyynsä nähden liian kovalla vauhdilla.
– Oppaassa annetaan kasvattajille apua oppilaiden erilaisen lähtötason huomioimiseen sekä autetaan ymmärtämään erilaisilla vauhdeilla harjoittelemisen merkitys.