Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iskelmäkesä rävähtää käyntiin Muurame Festillä – Jyväskylässä elävää musiikkia jazzista kuorolauluun

Ravintola Muurmanni järjestää 10.–12. kesäkuuta historian ensimmäisen Muurame Fest -tapahtuman.

Perjantaina 10. kesäkuuta kansaa viihdyttävät Matti ja Teppo (kuvassa) sekä Meiju Suvas. Lauantaina lavan ottavat haltuun Tommi Läntinen, Kake Randelin ja Eini. Sunnuntaina esiintyvät Juha Vanhanen ja Pauli Hanhiniemi.

Ravintola Muurmannin yrittäjä Walter Frühwirt­hin mielessä oli jo pidempään muhinut ajatus festareista.

– Ajattelin, että olisi kiva saada jotenkin puhallettua kylälle pöhinää ja ravintolafestarit olisivat siihen hyvä ratkaisu.

Festivaali järjestetään yhteistyössä ohjelmatoimisto Viihdeverkon kanssa, jonka yrittäjä Mika Lindén on asunut Muuramessa nuoruutensa.

– Muurame on hieno paikka. Toivomme festareille runsaasti väkeä sekä Muuramesta että myös muualta Suomesta, Lindén sanoo.

Ensimmäisellä kerralla festareille haluttiin esiintyjiksi Suomen rakastettuja kestosuosikkeja.

– Iskelmä on pääosassa, ja voimme vakuuttaa, että se ei hevin kuolekaan.

Ravintolan pihaan nousee suuri tapahtumateltta, joten säiden armoillakaan ei tarvitse värjötellä.

Elävä musiikki

Hangan lava

Pe 10.6. Neitoset

Harry´s

Pe–la 10.–11.6. Lentävät kitarat

Hiekkarinteen lava

Ti 14.6. Jussi Roponen & Tapani Lager

Kuikan lava

Ke 8.6. FBI Beat

Pe 10.6. Helminauha

Kuokkalan kartano

La 11.6. Iita

Lounaispuisto

Ke 8.6. Arja Koriseva

Muurmanni

Pe–su 10. –12.6. Muurame Fest, useita esiintyjiä

Olutsatama

Pe–la 10.–11.6. Useita esiintyjiä

Poppari

To 9.6. Jazz JKL Live: Ilkka Arola Sound Tagine

Savion lava

Su 12.6. PNP solistina Henri Jokinen

Sulasol 100 Laulu- ja Soittojuhlat

To–su 9.–12.6. Useita konsertteja

Villa Rana

La 11.6. Rats Will Feast, Out of Breath, Defiant, Dome Runner