Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rantaraitti palaa lähes vanhalle uomalleen kesäkuun alussa

Alvar Aallon veneen vitriini valmistuu kesällä. Ensi vuonna venesuojan rinnalle rakennetaan uusia koppeleita.

Jyväskylän Lutakon sataman kärjessä tehdään parhaillaan kiivaasti kivitöitä. Keskimaan saunaravintola Sataman Viilu avataan kesäkuun alussa, ja myös kaupungin päällystys- ja kivetystöiden pitäisi valmistua samaan aikaan. Juurikaan ylimääräistä aikaa tuskin jää, mutta työmaalla uskotaan, että sovittu aikataulu pitää.

– Etenee hitaasti, mutta varmasti, toteaa kivetystyötä tekevän Aalmanin työnjohtaja Harri Loippo.

Loippo asetteli viime viikolla kiviä sataman kärkeen johtavalle ajoväylälle Tuomas Lahtisen ja Jarkko Ruuhilahden kanssa. Lahtinen arvioi, että päivässä valmista tietä syntyy 40–50 neliömetriä.

– Tarkkana saa olla, että tiestä tulee tasainen. Tällainen pinta pitää ainakin vauhdit kurissa, hän sanoi nupukiveä naputellen.

Kun sataman kärjen kivetys- ja päällystystyöt valmistuvat, palaa Rantaraitin liikenne lähes vanhalle uomalleen satamassa. Lähes siksi, että jatkossa raitti kulkee järveltä katsottuna saunaravintolan takaa.

Tekeminen satamassa ei kuitenkaan lopu.

– Kesällä tehdään istutus- ja vihertöitä. Valaisutyöt tehdään, kun pylväät saadaan, kertoo Jyväskylän kaupungin rakennuttajainsinööri Erja Mutanen.

Viilun edustan vihertyöt valmistuvat ennen kesäkuun alkua.

Sataman kärkeen pumppaamon eteen tehdään myös 12 uutta pysäköintipaikkaa aiemmin valmistuneen parkkialueen jatkoksi. Invapaikkoja tulee kolme Viilun eteen. Lisäksi Viilun edustalle tulee pyörätelineitä.

Saunaravintolan viereen rakennetaan parhaillaan myös suojaa Alvar Aallon veneelle. Suoja ei ehdi valmistua kesäkuun alkuun.

– Pohjat on valettu, ja kesän aikana saadaan vitriini toivottavasti valmiiksi, toteaa projektipäällikkö Ora Nuutinen.

Lauseessa vilahtaa toivottavasti, sillä rakennusmateriaalien toimituksissa on ollut vaikeuksia. Viivettä on ollut esimerkiksi liimapuupalkkien saatavuudessa. Alvar Aallon vene saapuu satamaan heti, kun sen suoja valmistuu.

Viime viikolla perustusten parissa työskenteli Maanrakennus Hämeenniemen porukka.

– Meidän urakkamme valmistuu toukokuun loppuun mennessä. Sen jälkeen alkaa varsinainen rakentaminen, sanoi työmaapäällikkö Matti Varis.

Variksen väen tekemien perustusten päälle on tulossa paljon lasia, jonka läpi venettä voi aikanaan ihmetellä.

Rakentaminen jatkuu myös tulevina vuosina, sillä Aallon veneelle rakennettavan vitriinin rinnalle nousee myöhemmin kaksi muuta suojaa.

Rakennuksista on käytetty työnimeä ”koppeli”. Mutasen mielestä koppeli-sana ei ole kovin mediaseksikäs, mutta Nuutinen kertoo termin vähitellen vakiintuneen.

Aallon venesuojan viereen on tulossa iso koppeli, johon mahtuu useampikin toimija.

– Siellä voisi olla esimerkiksi infopiste, varusteiden vuokrausta, mutta ei mielellään sellaista, mikä kilpailisi nykyisten toimijoiden kanssa, Nuutinen sanoo.

Satamakahvilan puolelle rakennetaan pienempi koppeli, johon keskitetään vierasvenesataman palveluita.

Koppelit ovat käytännössä katoksia, joiden alle kukin toimija tuo oman toimipisteensä.

– Ne voivat olla vaikka kontteja tai muita rakennelmia. Koppeleiden ulkoasu on haluttu tehdä yhdenmukaiseksi, mutta niiden sisällä voi olla kirjavaakin toimintaa, Nuutinen kertoo.

– Aluetta rakennetaan ainakin vielä pari kesää. Kärjestä tulee hieno puistomainen alue, hän toteaa.

Kaupunki on varannut sataman töihin kuluvalle vuodelle noin miljoona euroa.