”Minä en ole Aitchison, olen Antti”

Jyväskyläläinen tatuointitaiteilija Antti Rossi on tehnyt yli 25 000 tatuointia. 1990-luvulla Rossille oli yli vuoden jono.

Fireline Tattoon perältä kuuluu hiljainen surina. Radiossa soi ”knock, knock, knockin’ on heaven’s door...” ja siltä se saattaa tatuoitavastakin tuntua; kipu voi olla niin kova, että mielessään voi kolkutella vaikka taivaanportteja.

– Yhdelle kaverille tein ison purjeveneen, joka peitti koko vatsan ja rinnan. Olin varannut siihen vaikka kuinka monta eri aikaa, mutta sain sen päivässä valmiiksi. Tatuoitava melkein nukahti, eli niinkin voi käydä, Antti Rossi, 54, kertoo.

Hän on Fireline Tattoon yrittäjä, jonka tekemää tatuointia sai vielä 90-luvulla jonottaa yli vuoden. Alan tekijöitä oli vähän ja Rossia pidettiin parhaana. Monille hän on sitä vieläkin.

Lukumäärä. Ensimmäisen tatuointinsa Rossi teki Maho Pop Recordsia pyörittäneelle, jo edesmenneelle Pekka Mähöselle.

– Hän sanoi, että ilmoita kun alat tehdä tatuointeja, niin voin tulla koekaniiniksi. Hänellä oli punk-levyn kannesta yksinkertainen viivapiirros. Sinä päivänä, kun kuvaa alettiin tehdä, tehtiin siirtokuva olkapäähän ja otin Pekkaa olkapäästä kiinni. Hän kysyi, että ”noh, oletkos jo monta kuvaa tehnyt”. Sanoin, että en – tämä on ensimmäinen. Pekan naamasta olisi pitänyt saada valokuva, Rossi muistelee.

– Hän kysyi, osaanko varmasti tehdä ja minä vastasin, että hitostako minä tiedän, mutta kohtahan se selviää.

Ja ihan hyvähän siitä tuli.

Rossi kertoo laskeskelleensa tekemiensä tatuointien määrää vanhojen kirjanpitojen ja kalenterien pohjalta.

– Reilut 25 000 kuvaa on varmasti takana. Nuorena poikana oli järkyttävä työtahti, kun oli selkä ja kädet kunnossa – ja kauhea into.

Keskustelemme samalla, kun Rossi tatuoi pääkallokiitäjää asiakkaansa hauiksen sisäsyrjälle. Välillä Rossi nousee ylös ja oikaisee selkäänsä. Alaselässä on sanottavaa, välilevyjen rappeumia ja pullistumia. Nykyään työpäivät ovat 4–5 tunnin mittaisia.

Ensimmäistä tatuointia ei tehdä kaulaan.

Periaatteet. Ruusuja ja panttereita, niitä Rossi on ehtinyt tatuoida ihmisten ihoille ehkä eniten. Muutama vuosi sitten oli kova Mikael Gabriel -villitys, jolloin nuoret pojat halusivat ruusun kaulaansa. Kun Rossille selvisi, että yksikin nuori oli ottamassa ensimmäistä tatuointiaan, vastaus oli selvä.

– Ei. Ensimmäistä tatuointia ei tehdä kaulaan. Kaulaan tehdään, kun mihinkään muualle ei enää mahdu. Minulle ihmeteltiin, ettei olla moisesta säännöstä kuultukaan, mutta nytpähän kuuli. Jyväskylässäkin on miltei joka korttelissa uusia tatuointiyrittäjiä, ja on intoa tehdä kenelle vaan ja mitä vaan. Joko ei tiedetä vanhoista säännöistä tai sitten niistä ei välitetä, Rossi napauttaa.

Tatuoinnin peittäminen vaatteilla voi olla tarpeen esimerkiksi joissakin ammateissa. Rossi ei tatuoi päähän, kämmeniin eikä sormiin.

– Eikä pitäisi tatuoida kenenkään muunkaan. Esimerkiksi kämmenselässä on tosi huono iho, kun mennään aikaa eteenpäin. Sormissa ei ole edes tilaa tehdä mitään järkevää.

– Sitten on nähty rap-videolta joku pieni teksti kulmakarvan päällä nuorilla tytöillä, niin voi hevonperse. Kaikkea ei pitäisi tehdä. Pieni tähti on kivannäköinen kaksi vuotta, mutta viivan terävyys hajoaa ihon hiussuoniin ja kun aikaa kuluu, tähti näyttää viisikulmaiselta kuutiolta. Liian pieni teksti taas on muutaman vuoden päästä siniharmaata pyykkinarua. Yksityiskohdat menevät ripuliksi.

Tatuointeja ei tehdä alle 18-vuotiaille. Alaikäraja on 16 vuotta, mutta silloinkin neutraaliin kuvaan tarvitaan vanhemman kirjallinen suostumus.

Kädenjälki. Realistiset, valokuvamaiset harmaasävykuvat, ovat Rossin bravuuri. Rossin mukaan värilliset tatuoinnit muuttuvat ajan saatossa; esimerkiksi keltainen muuttuu iholla Turun Sinapin ja valkoinen kerman väriseksi. Aurinko on aina myrkkyä tatuoinneille. Värikkäät old school -tatuoinnit olivat muodissa erityisesti 2010-luvulla.

– 90-luvulla oli tribaalihelvetti. Yhdessä vaiheessa muodissa olivat inkkarit, kotkat ja pantterit. Nyt halutaan tiimalaseja, kompasseja, kelloja ja roomalaisia numeroita. Ja taskukellossa pitää olla leijona, Rossi kertoo.

Vaikeinta iholle on tatuoida suora viiva ilman viivoitinta tai ympyrä ilman harppia. Kuvaa ei aleta tehdä, jos Rossi ei ole varma lopputuloksesta.

– Olen monta kertaa sanonut asiakkaalle, että nyt pitää mennä johonkin muualle; en osaa tehdä tällaista kuvaa. Viimeksi nuori poika halusi Guy Aitchisonin, todella kuuluisan tatuointitaiteilijan, suunnitteleman kuvan. Sanoin, että valitettavasti ei onnistu, minä en ole Aitchison, olen Antti.

Mutta paljon on Rossillekin pystejä kertynyt. Ne ovat epävirallisessa järjestyksessä Fireline Tattoon eteisessä. 90-luvulla Rossi palkittiin muun muassa Tukholman tatuointimessuilla toisena Päivän paras tatuointi -kategoriassa – se oli kova suoritus.

Kipu. Herkimpiä kehonalueita ovat raajojen sisäpinnat, kaula ja kehon alueet, joissa luu on lähellä.

– Tatuoinnin ottaminen vatsaan tekee yleensä helvetin kipeää, koska siellä on paljon hermoja. Mutta sekin on yksilöllistä; toisilla sattuu ja toisilla ei.

Rossi sanoo, että hänen asiakkaistaan seitsemän on nukahtanut ja 27 on pyörtynyt tatuointikoneen suristessa.

– Mutta kukaan ei ole pyörtynyt kivusta vaan jännityksestä. Jotkut jännittävät niin paljon, että puhua pölpöttävät, ja osa ei puhu mitään. Kun adrenaliinishokki tulee verenkiertoon, lähtee kuulo ja taju. Pitäisi päästä vähän pihalle juoksemaan, että adrenaliini palaisi verestä pois.

Varoitusmerkit Rossi osaa lukea asiakkaan iholta.

– Yhtäkkiä kroppaan tulee kylmä hiki, iho alkaa helmeillä. Se on viimeinen merkki, että peli seis ja jääkaapista vähän Red Bullia.

Maestrolla itsellään on vain yksi pieni tikkuakkatatuointi ranteessaan. Se on hänen vaimonsa piirtämä yksinkertainen kuva.

– Upeita kuvia tulee koko ajan lisää ja lisää, mutta ihmisellä ei ole kuin yksi iho. Jos ottaisin enemmän tatuointeja, luulen, että tila loppuisi kesken. Niin siinä käy useille: tatuoinnin ottaminen jää hyvin harvoin yhteen, Rossi sanoo.

Hän tietää mistä puhuu. Työssään tatuointitaiteilija saa koristella muiden ihoja. Rossi pitää myös siitä, että hänen työllään on aina jotakin uutta annettavaa.

– Kun pitää silmät ja korvat auki, niin aina oppii uutta. Oli käsityöläisammatti mikä hyvänsä, siinä ei ole koskaan valmis.

7

Asiakasta on pyörtynyt Antti Rossin tatuointineulan alla. Syy pyörtymiseen on ollut jännitys.

Tämän kylän poikii

Rossi varttui Keljonkankaalla, koulut hän kävi Keljonkankaalla ja Kilpisessä.

– Opettajien harmiksi en tehnyt koulutunneilla muuta kuin piirtelin, niin ala- kuin yläasteellakin. Ei se nyt ihan hukkaan mennyt: en tiennyt pentuna, miten hauskaa isona tulisi olemaan, opettajat vain olivat eri mieltä. Se on sellainen se koululaitos, kaikkien pitäisi osata kaikkea, Rossi pohtii.

Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli lehtipainossa.

– Istuin kolme kuukautta koneen toisessa päässä, tehtiin kaupan kuponkeja. Kun lähdin armeijaan vuonna 1987, sanoin työkaverille, että jos vielä näet minut tässä, aja trukilla minun päältäni.

1980-luvun lopulla Rossi päätyi tatuointimessuille Helsinkiin. Sen jälkeen suunta oli selvä.

– Pääsin katsomaan läheltä, kun taiteilijat tekivät töitään. Siitä se ajatus sitten lähti. Kohta olen istunut tässä 30 vuotta, Rossi sanoo ja viimeistelee iltapäivän teostaan asiakkaan iholle.

Fireline Tattoo on toiminut vuodesta 1993 alkaen. Rossin toimipiste on sijainnut Kuokkalassa, Keljonkankaalla sekä keskustassa Voionmaankadulla ja Kauppakadulla. Vuodesta 1996 alkaen Fireline Tattoo on sijainnut nykyisellä paikallaan Vapaudenkadulla. Paikka on vaihtunut, mutta niin myös ihmisten asenne tatuointiyrittäjiin.

– Minulla meni seitsemän liiketilaa ja neljä asuntoa sivu suun sen takia, että minua pidettiin Helvetin enkelinä ja ase- ja huumekauppiaana. Se oli sitä aikaa, kun tatuoijia pidettiin rikollisina, Rossi muistelee.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut