Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päijänteellä on jo kaksi nimikko-olutta

Suomen toiseksi suurin järvi inspiroi oluen ystäviä. Uutta lageria ja muutaman vuoden vanhempaa pils-olutta myydään samoilla markkinoilla.

Päijänteen alue sai viime viikolla uuden Päijänne-oluen. Päijänne-olut on myynnissä vain Päijänteen alueella; tällä hetkellä muutamissa kaupoissa ja pääasiassa veden äärellä sijaitsevissa ravintoloissa.

– Olen Päijänne-fani itse. Olen kiertänyt pienellä puupaatilla Päijännettä 10 vuotta, ja tykkään. Päijänne-oluen idea on, että Päijänteen alueella voisi olla jotain uniikkia tarjottavaa, mitä muualla ei ole, Päijänne-oluen ideoinut yrittäjä Jussi Leimio kertoo.

Uusi olut valmistetaan Hyvinkäällä Oma Panimo -pienpanimossa Päijänteen vedestä. Toisin sanoen valmistusvesi tulee Päijännetunnelista, joka on Päijänteestä Helsingin seudulle johtava vesitunneli. Päijännetunnelin kautta saadaan vettä yli miljoonalle asukkaalle ja yrityksille.

– Päijänne-olut on helposti juotava lager, Leimio kuvailee.

Päijänne-sana on koristanut myös toisen oluen nimeä jo muutaman vuoden. Jyväskylän Säynätsalossa sijaitseva Aalto Panimo lanseerasi vuonna 2019 Päijänne Pils -oluen. Aiemmin olut löytyi tölkistä – nyt panimotuotannon siirryttyä Jyväskylään, olut on pullossa. Aalto Panimossa ei ilahduttu uudesta, lähes samannimisestä tuotteesta.

– Eihän tämä ihan ”ok” ole. Meillä on ollut hyvä idea, jota on lähdetty kopioimaan ilman, että meihin ollaan oltu ensin yhteydessä. Tuntuu typerältä, että toiset näkevät hirveän vaivan ja rakentavat panimon, ja toinen ottaa lähes saman nimen käyttöön... Toki olimme vähän otettujakin, että ideaamme on pidetty näin hyvänä. Meidän pullossa lukee nyt ”100% aito, original”, Aalto Panimon osakas Pekka Kuitunen sanoo.

Nimisuojaa Päijänne Pils -oluella ei ole.

– En edes tiedä, onko Päijänne-nimeä mahdollista rekisteröidä, Kuitunen myöntää.

Myös Jussi Leimioon on oltu yhteydessä.

– Aalto Panimo lähetti maaliskuussa panimolle, joka valmistaa Päijänne-olutta, viestin ja kysyi, että onko tietoisesti lähdetty kopioimaan heidän oluttaan. Vastasin, että en vuonna 2021 löytänyt, että markkinoilla olisi vastaavan kaltaista tuotetta myynnissä. Päijänne olut on Suomessa rekisteröity tavaramerkki, ja rekisteröity minun yritykselleni. Enkä pidä tätä kopiona, koska nimi on erilainen, olut on lager ja samoin tölkin ulkoasu on erilainen. Kyllä Suomeen pitäisi mahtua oluita, Leimio sanoo.

Säynätsalossa Päijänne on lähellä asukkaita, niin myös Aalto Panimon väkeä.

– Päijänne on meille tärkeä, ja se on monelle muullekin tärkeä. Halusimme juhlistaa Päijännettä oluen muodossa.

Aalto Panimo valmisti tuotteensa aiemmin muiden yritysten laitteilla. Nyt se on kuitenkin siirtänyt toimintansa kokonaan Säynätsaloon, uuteen omaan panimoon.

Kesällä panimo avaa myös uuden Pub Aallonmurtaja -panimoravintolan Säynätsalon satamaan.